Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Alice Cooper sai kaupunkikaiman

Kuka tarvitsee avainta, jolla pääsee vain yhteen ruokakauppaan, paloasemalle ja baariin?

Ei välttämättä ainakaan rocktähti Alice Cooper.

58-vuotias Cooper hymyili silti leveästi, kun Pohjois-Dakotassa, Yhdysvalloissa sijaitsevan pikkukaupungin pormestari ojensi tähdelle toissa päivänä marmorilaatan ja kullalla silatun avaimen.

Syy: kaupungin nimi on Alice ja Cooper esiintyi läheisessä Fargo Civic Centerissä. Rocktähden kutsuminen kylään oli pormestari Dan Lundin ja hänen Jill -vaimonsa idea.

- Alice on hyvä tyyppi ja Alice on hieno kaupunki, Lund sanoi.

- Hän oli täällä puolisen tuntia, jakoi nimikirjoituksia ja kätteli ihmisiä. Tämä oli sen arvoista, ja Cooper oli kiitollinen.

Muun muassa School's Out ja Poison -hiteistään tunnetun Cooperin saapuminen Aliceen houkutteli paikalle paljon yleisöä lähitienoolta.

Cooperin limusiinia oli vastassa jopa 1000 ihmistä, vaikka Alicen väkiluku on vain 60.

Lund ei muistanut nähneensä samanlaista kansanliikettä kertaakaan sitten kaupungin satavuotisjuhlien vuonna 2000.

Pormestari lupasi siitä huolimatta pysyä country-musiikin ystävänä.

- Hän (Alice) rokkasi aina hieman liian rankasti minun makuuni, Lund sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  2. 2

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  3. 3

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  4. 4

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

  9. 9

    Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

  10. 10

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  9. 9

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  2. 2

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  3. 3

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  4. 4

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. Näytä lisää