Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Näin opiskelijatyttö luopui neitsyydestään kymppitonnilla!

- Hän oli hurmaava ja minä nautin siitä, kuvaili romanialainen 18-vuotias opiskelijanainen neitsyytensä ostanutta italialaismiestä.

Opiskelija Alina Percea laittoi neitsyytensä myyntiin nettihuutokauppaan, jossa voittajaksi selvisi italialainen 45-vuotias liikemies. Hän maksoi Percean neitsyyden viemisestä 10 000 euroa.

Alina oli saanut idean hankkeeseen luettuaan, kuinka 22-vuotias amerikkalaisnainen oli kaupannut neitsyyttään netissä 2,5 miljoonan dollarin hintaan.

Percea tarvitsi rahaa aloittaakseen tietokoneopinnot, ja hän toivoi saavansa neitsyydestään jopa 50 000 euroa.

Italialaismies kustansi Percealle lennot Venetsiaan, jossa pariskunta vietti päivän nähtävyyksiä katsellen ennen vetäytymistään luksushotelliin.

Suojaamatonta
seksiä

Alina oli muuttanut kotoaan Romaniasta Saksaan serkkujensa luoksi tammikuussa. Työnteko ravintolassa ei kuitenkaan onnistunut, koska hän ei osaa saksaa.

Lopulta Percea laittoi ilmoituksen neitsyydenmyynnistään saksalaisen seksisaitin sivuille. Myyntiaikaa oli kaksi viikkoa.

- Kauppa alkoi yhdestä eurosta ja parissa päivässä hinta oli jo viidessä tonnissa. Voittaja tuli mukaan kisaan kuitenkin vasta aivan loppusuoralla.

- Kun kisa oli ohi, niin mailasin voittajalle ja onnittelin häntä. Toivoin hänen olevan mukava mies, kuten Pretty Woman -leffassa, kertoo Alina viitaten takavuosien hittielokuvaan prostituoidusta, joka rakastuu rikkaaseen mieheen.

Kun Alina saapui Venetsiaan, oli mies häntä vastassa suklaarasian kanssa.

- Hän sanoi minulle englanniksi "Tervetuloa Venetsiaan". Hän näytti nuoremmalta kuin 45. Hän oli lyhyt, mutta hienosti pukeutunut tumma mies, jolla oli vihreät silmät ja ystävällinen hymy, kuvaili Alina.

Mies oli Alinan mukaan kohtelias ja hauska. Hän kertoi olevansa hyvässä työpaikassa, mutta ei puhunut mitään siitä, oliko hän naimisissa.

- En sitten edes kysynyt sitä häneltä, Alina kertoo.

Lopulta pariskunta pääsi itse asiaan viiden tähden hotellissa.

- Suutelimme ja riisuimme toisiltamme vaatteet. En ollut koskaan tehnyt sitä, joten olin aika hermostunut. Hän asetteli minut sängylle ja alkoi suudella vartaloani. Sitten harrastimme seksiä.

- Minä pidin hänestä, joten nautin seksistä, vaikka se tuntuikin hieman kivuliaalta.

Pariskunta harrasti seksiä vain tämän yhden kerran, ennen kuin alkoivat nukkumaan.

- Aamulla nautimme aamiaisen kuten kuka tahansa pariskunta. Minä otin myös katumuspillerin, paljastaa Alina, eli hänen mukaansa pariskunta harjoitti siis suojaamatonta seksiä.

Halvalla
meni

Alina sanoo olevansa hieman pettynyt neitsyytensä hintaan.

- Kymmenentuhatta ei ole iso raha enää edes Romaniassa. Mutta kaippa se oli tarpeeksi.

Alinan huutokauppayritys oli jo alkuvaiheessa vaikeuksissa, kun nuoren naisen entinen opettaja vihjaisi, ettei tämä ole enää neitsyt. Siksi Alina kävi kahden eri gynekologin pakeilla todistaakseen aitoutensa.

Italialaismiehen kanssa he hyvästelivät hyvissä mielin.

- Toivottavasti tapaan hänet toistekin. Ja silloin en enää laita häntä maksamaan, naurahtaa Alina Daily Mailille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  4. 4

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  5. 5

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  6. 6

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  7. 7

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  10. 10

    Trumpin hallinto kumosi yksityisten vankiloiden kiellon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  4. 4

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  5. 5

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  6. Näytä lisää