Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vuotavan öljylähteen päälle lasketaan tulppa Meksikonlahdella

Meksikonlahden massiivisen öljyvuodon hillitsemiseen tarkoitettua sadan tonnin painoista teräskupua asennetaan parhaillaan paikoilleen.

Työt vuotoalueen päälle laskettavan, maitotölkkiä muistuttavan laitteen merenpohjaan laskemiseksi alkoivat varhain perjantaina.

Puolentoista kilometrin syvyyteen laskettavan laitteen oli määrä olla pohjassa myöhemmin illalla ja toimintavalmiina noin kahden päivän kuluttua, jos kaikki menee hyvin. Menetelmää ei ole koskaan kokeilu näissä syvyyksissä.

Suunnitelmien mukaan laitteen kärjessä olevasta putkesta voidaan imeä merenpohjasta vuotava öljy pinnalla olevaan tankkeriin. Vaarana ovat kuitenkin esimerkiksi metaanikaasu ja putken mahdollinen tukkeutuminen.

Öljylautan liikkeistä esitetään edelleen hyvin erilaisia arviota. Joidenkin ennusteiden mukaan öljy saattaa lähteä liikkeelle Meksikonlahden merivirtojen mukana, levitä ympäri Floridan rannikkoa ja sen jälkeen ylemmäs Yhdysvaltain itärannikolle Golfvirran mukana. Tämä voisi pilata valtavan määrän Yhdysvaltain ranta-alueita vuosiksi.

Öljyä on rantautunut jo Louisianan rannikon Chandeleur-riuttasaarille. Ne ovat luonnonsuojelualueita, joilla pesii runsaasti harvinaisia ja uhanalaisia lintulajeja.

- Tätä ei ole tehty aikaisemmin. Tehtävä on mutkikas emmekä voi taata lopputulosta, sanoi öljy-yhtiö BP:n edustaja aikaisemmin päivällä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

  9. 9

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  10. 10

    Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  6. 6

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. Näytä lisää