Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Britannia hiljentyi terrori-iskujen muistopäivänä

Britannian pääministeri Gordon Brown laski tänään seppeleen King's Crossin metro- ja rautatieasemalle Lontoossa. Neljä itsemurhaiskun tekijää tappoi tasan kaksi vuotta sitten 52 ihmistä ja haavoitti noin 700:aa kolmessa metrojunassa ja yhdessä kaksikerrosbussissa.

Muistotilaisuus oli hiljainen ja koruton. Brown vain kumarsi eikä puhunut sanaakaan, kun seremonia alkoi ennen aamuyhdeksää, jolloin ensimmäiset pommit räjähtivät kaksi vuotta sitten.

Myös terrori-iskuista hengissä selvinneet ja kuolleiden omaiset toivat kukkia King's Crossille. Jotkin kukka-asetelmista olivat 7:n muotoisia päivämäärän mukaan.

Hyde Park -puistoon rakennetaan parhaillaan pysyvää muistomerkkiä terrori-iskujen uhreille.

Lontoossa nostettiin samaan aikaan ensimmäinen syyte viikon takaisista epäonnistuneista terrori-iskuista. Oikeuden eteen tuotiin Bilal Abdulla, 27, joka on toinen miehistä, jotka ohjasivat maastoauton päin Glasgow'n lentoasemaa.

Abdulla on ollut lääkärinä Royal Alexandra -sairaalassa Paisleyssa lähellä Glasgow'ta. Abdulla vahvisti lyhyessä istunnossa vain nimensä ja osoitteensa. Häntä syytetään salaliitosta.

Poliisin mukaan Lontoon ja Glasgow'n terrori-iskuyritykset liittyvät toisiinsa. Viranomaiset eivät kuitenkaan tarkentaneet, epäilläänkö Abdullaa osallisuudesta kumpaankin hyökkäykseen. Hänet on määrä nähdä seuraavan kerran oikeudessa 27. heinäkuuta.

Abdullan epäilty rikostoveri, intialainen Kafeel Ahmed, on kriittisessä tilassa sairaalassa. Hän paloi pahoin epäonnistuneessa hyökkäyksessä.

Abdulla ja Ahmed törmäsivät kaasusäiliöillä lastatulla autolla Glasgow'n lentoasemaan viime lauantaina. Saman viikon perjantaina Lontoon ydinkeskustasta löydettiin kaksi autopommia, jotka onnistuttiin purkamaan.

Terrori-iskuyrityksistä epäiltyinä on pidätetty yhteensä kahdeksan ihmistä, joista seitsemän Britanniassa ja yksi Australiassa. Heistä suuri osa on lääkäreitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. 6

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  7. 7

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

  9. 9

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  10. 10

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. Näytä lisää