Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nukahtamisesta epäillyt lentäjät: Käytimme läppäriä

Yhdysvalloissa eksyneen Northwest Airlinesin lentokoneen tarina saa yhä kummallisempia piirteitä. Nyt pilotit väittävät, että he lensivät 250 kilometriä ohi määränpäänsä, koska he käyttivät läppäriä eivätkä huomanneet ajan kulumista.

Lennonjohtajat ovat kertoneet, että koneeseen ei saatu yhteyttä yli tuntiin, ja sitä luultiin jopa kaapatuksi. Hävittäjät olivat jo lähdössä koneen perään, kun se viimein vastasi, kääntyi ympäri ja lensi oikealle kentälle.

Koneen kapteeni Timothy Cheney ja perämies Richard Cole kiistävät nukkuneensa. Sen sijaan he myönsivät rikkeen, että heillä oli kummallakin kannettava tietokone auki lennon aikana ja he eivät siksi huomanneet sijaintiaan.

Asiantuntijat pitävät selitystä erikoisena, koska se ei selitä, miksi pilotit eivät vastanneet lennonjohdon kutsuihin. Lisäksi muut alueella lentäneet koneet yrittivät yhteyttä eri radiotaajuuksilla.

- Tämä on anteeksiantamatonta. Olen pahoillani henkilöiden puolesta, mutta tämä oli merkittävä lentoturvallisuusrikkomus, kommentoi entinen NTSB-ilmailuviranomaisen johtaja Jim Hall.

Koneessa oli 144 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä. Se oli matkalla Kaliforniasta Minnesotaan, mutta se harhautui naapuriosavaltion Wisconisinin ylle.

Tapauksen tutkinta jatkuu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  4. 4

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  5. 5

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  8. 8

    Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

  9. 9

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  4. 4

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  5. 5

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  6. Näytä lisää