Enni, Enna, Eini

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

YK perustaa iskuryhmän ratkomaan ruokakriisiä

Rajusti nouseva ruuan hinta pakottaa kansainväliset järjestöt hätätoimiin. YK ja Maailmanpankki ilmoittivat tiistaina perustavansa erityisen iskuryhmän selvittämään ruokakriisiä.

Hintapiikki on ajanut sekä ruoka-avun saajat että jakajat nopeasti ahdinkoon. Esimerkiksi Maailman ruokaohjelma WFP tarvitsisi kipeästi satoja miljoonia euroja kassavajeen täyttämiseksi. Samalla nälänhätä uhkaa köyhiä ympäri maailmaa.

- Pystymme ostamaan nyt 40 prosenttia vähemmän ruokaa kuin heinäkuussa, koska hinnat ovat nousseet niin paljon, valitti WFP:n johtaja Josette Sheenan.

YK:n pääsihteerin Ban Ki Moonin mukaan WFP tarvitsisi välittömästi kansainväliseltä yhteisöltä ainakin 755 miljoonaa dollaria (runsaat 485 miljoonaa euroa) hätäapua kriisin suitsimiseksi.

- Ruuan hinnannousu on kehittynyt ennennäkemättömäksi globaaliksi haasteeksi ja maailman vähäosaisimpia koettelevaksi kriisiksi, pääsihteeri perusteli Bernissä, jonne YK-johtajat olivat kokoontuneet.

Maailmanpankilta hätäapua

Auttavan kätensä ojentanut Maailmanpankki lupasi puolestaan kaksinkertaistaa maataloustukensa Afrikkaan runsaaseen 500 miljoonaan euroon ensi vuoden aikana. Pankki myös varoitti kriisin pahenevan, jos valtiot turvautuvat elintarvikkeiden vientikieltoihin.

Vehnän maailmanmarkkinahinta on pudonnut Ukrainan purettua vientikiellon. Riisin hintapaineisiinkin saatiin tiistaina pientä helpotusta, kun maailman suurin riisinviejä Thaimaa ilmoitti vapauttavansa valtion riisivarastoja kotimaiseen käyttöön. Maassa odotetaan myös uuden sadon valmistumista lähiviikkoina.

Ruokakriisin syinä ovat muun muassa kehittyvien maiden kasvava ruuan kysyntä, kohonneet polttoaineiden hinnat, Australian kuivuus, biopolttoaineiden kasvava suosio ja keinottelu ruokamarkkinoilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Finnkino myydään Kiinaan

  5. 5

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  6. 6

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  7. 7

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  8. 8

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  9. 9

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  10. 10

    MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Finnkino myydään Kiinaan

  5. 5

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  6. Näytä lisää