Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kuninkaan rakastajattaren kuolinsyy: Joi liikaa kultaa

Ranskan kuninkaan Henrik II:n rakastajatar Diane de Poitiers yritti säilyttää kauneutensa juomalla liuotettua kultaa. Kallis elämäneliksiiri koitui kuitenkin aatelisnaisen kuolemaksi, kertoo British Medical Journal.

Tutkijat kaivoivat esiin 1500-luvulla vaikuttaneen Dianen jäännökset ja havaitsivat, että vainajan hiukset sisälsivät runsaasti kultaa.

Metalli ei kuitenkaan ollut peräisin kruunusta tai korusta, vaan kullalla sekoitetusta juomasta. Keskiajalla uskottiin, että kulta säilyttää nuoruuden. Liika metalli elimistössä kuitenkin lopulta tappoi Diane de Poitiersin, kertoo BMJ.

Diane de Poitiers (1499-1566) onnistui silti säilyttämään kuninkaansa suosion - vaikka oli kaksi vuosikymmentä tätä vanhempi. Diane syrjäytettiin hovista vasta vuonna 1559, kun Henrik-kuningas menehtyi turnajaisissa saamiinsa vammoihin. Tällöin kuningatar Katariina de' Medici esti Dianea saapumasta kuninkaan kuolinvuoteelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  7. 7

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  8. 8

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  9. 9

    Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

  10. 10

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. Näytä lisää