Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Amsterdamin turman "suomalaismatkustajan" arvoitus selvisi

Amsterdamin lentoturman passisotkun syyksi on paljastunut tietokonevirhe. Virhe poiki epäilyn suomalaisen mukanaolosta keskiviikkoisessa lento-onnettomuudessa.

STT kertoi perjantaina aamupäivällä viranomaistietoihin perustuen, että sekaannuksen taustalla olisi tietokonevirhe Ankaran lentokentällä Turkissa. Kyseinen virhe olisi tapahtunut lähtöselvityksessä. Uutisen jälkeen ulkoministeriö välitti medialle tiedon, jossa vahvistettiin sotkun syy.

Uutistoimisto AFP kertoi torstaina hollantilaisiin lähteisiin vedoten, että turmasta olisi selvinnyt yksi suomalaismatkustaja. Tiedon mukaan turmassa loukkaantuneella olisi ollut Suomessa myönnetty matkustusasiakirja. Ulkoministeriöstä kuitenkin ilmoitettiin myöhemmin, että matkustusasiakirjan omistaja oli tavoitettu Suomesta.

Perjantaina selvisi, että sotkussa oli kyse tilanteesta, jossa onnettomuudessa mukana olleeksi arvellun Suomessa asuvan henkilön tiedot oli yhdistetty erheellisesti Hollannin kansalaisen tietoihin, joka oli matkustajana koneessa. Molemmilla on sama nimi. Erhe herättää
kysymyksiä
Ulkoministeriöstä ei osattu tuoreeltaan sanoa, miten kömmähdys on ollut ylipäätään mahdollinen.

- Se on hyvä kysymys, totesi hallinnollinen ulkoasiainsihteeri Seppo Taurén.

- Olen yrittänyt saada henkilöä kiinni kysyäkseni, että onko hän ollut Turkissa, jolloin voisi olla, että hänen tietonsa olisi talletettu, hän jatkoi.

Finnairilta oltiin perjantaina varovaisia arvioimaan tapausta, koska asiasta ei ole yksityiskohtaisia tietoja. Esimerkiksi sen perusteella, miten lähtöselvitysjärjestelmät yleensä toimivat, sekaannus vaikuttaa varsin oudolta.

Virhe voisi olla käytännössä mahdollinen, jos kaksi samannimistä henkilöä varaisi paikan juuri samalle lennolle, ja virkailija identifioisi väärän matkustajan. Yksi mahdollisuus on luonnollisesti myös se, että viranomaiset ovat itse sekoittaneet tietoja.

Keskiviikkona sattuneessa onnettomuudessa kuoli yhdeksän ihmistä ja loukkaantui kymmeniä. Turkish Airlines -yhtiön kone oli matkalla Istanbulista Amsterdamiin, kun se syöksyi kesken laskeutumisen lähelle Schipholin lentokenttää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  8. 8

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  9. 9

    Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. Näytä lisää