Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ramseksen patsas sai uuden kodin

Faarao Ramses II:n kunniaksi tehty patsas on vihdoin päässyt lempeämpään ilmanalaan Gizan pyramidien läheisyyteen.

- Luulen, että jos Ramses voisi nyt puhua, hän sanoisi "Kiitos, että siirsitte minut", Egyptin muinaisesineneuvoston johtaja Zahi Hawass sanoi.

Ramseksen 3200 vuotta vanha patsas on seissyt 1950-luvulta lähtien Kairon keskustassa, jossa saasteiden on pelätty vahingoittavan sitä. Patsaan siirtoa on pohdittu jo vuosia, mutta toimiin ryhdyttiin vasta perjantain vastaisena yönä.

Yksitoista metriä pitkä ja 83 tonnia painava patsas nostettiin yhtenä kappaleena kahden tasorekan päälle. Patsaan ympärille rakennettiin teräskehikko, jotta se pysyisi alustalla vakaana.

Kaupungin halki hitaasti matkaavaa jättiläistä oli kokoontunut seuraamaan suuri väkijoukko.

Kolmenkymmenen kilometrin matka Ramseksen aukiolta patsaan uuteen sijoituspaikkaan kesti 10 tuntia. Ramses seisoo tästä lähtien noin kahden kilometrin päässä Gizan pyramideista, jonne ollaan rakentamassa Egyptin suurmuseota. Museo avautunee yleisölle aikaisintaan viiden vuoden päästä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  7. 7

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  8. 8

    Kaisa Mäkäräinen taisteli upeasti kakkossijalle!

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. Näytä lisää