Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

YK tutki Gazan tuhoja, Israel uhkasi Hamasia lisäiskuilla

YK:n Lähi-itä-koordinaattori Robert Serry ja humanitaaristen asioiden päällikkö John Holmes kiersivät torstaina Gazaa arvioidakseen Israelin hyökkäyksen aiheuttamia tuhoja. Samaan aikaan Israel varoitti iskevänsä Gazaan tarvittaessa uudestaan.

Israelin ja Hamasin tulitauko jatkui torstaina viidettä päivää. Aamulla tulitauossa koettiin kuitenkin pieni särö, kun Israel alkoi tulittaa palestiinalaisia kalastusaluksia. Tulituksessa kerrotaan haavoittuneen kaksi naista, kaksi lasta ja iäkäs mies. Israelin mukaan alukset olivat harhautuneet liian kauas rannasta, ja niitä kohtaan oli ammuttu varoituslaukauksia. Israel ei ole purkanut Gazan saartoa.

Israelin ulkoministeri Tzipi Livni varoitti, että Israel iskee Gazan ja Egyptin välillä oleviin tunneleihin uudestaan, jos niitä käytetään aseiden salakuljetukseen. Israel tuhosi 22 päivää kestäneen hyökkäyksensä aikana yhteensä 150 tunnelia. Palestiinalaiset ovat kuitenkin alkaneet kunnostaa tunneleita tulitauon astuttua voimaan viime sunnuntaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  5. 5

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  8. 8

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  9. 9

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  10. 10

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  5. 5

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  6. Näytä lisää