Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Virossa syntyi sopu hallituksesta

Virossa päästiin keskiviikkoiltana odotetusti viimein sopimukseen uudesta hallituksesta.

Reformipuoluetta edustava pääministeri Andrus Ansip, Mart Laar sekä sosiaalidemokraattien johtaja Ivari Padar vahvistivat sopimuksen illansuussa. Virallisesti sopimus allekirjoitetaan vasta maanantaina, jolloin Viron uusi parlamentti kokoontuu ensimmäiseen istuntoonsa.

Keskustaoikeistolainen reformipuolue saa hallitukseen kuusi ministeriä, oikeistopuolue IRL viisi ja sosiaalidemokraatit kolme.

Pääministerinä jatkaa Ansip, ulkoministerinä Urmas Paet ja oikeusministerinä Rein Lang. Reformipuolueen muut ministerit ovat kulttuuriministeri Laine Jänes, sosiaaliministeri Maret Maripuu ja ympäristöministeri Jaanus Tamkivi.

IRL sai lopulta puolustus-, opetus-, maatalous-, talous- ja alueministerien salkun lisäksi parlamentin puhemiehen tehtävän. Sosiaalidemokraateille jäivät valtiovarain-, kansallisuus- ja sisäministerin salkut. IRL:n ja sosiaalidemokraattien ministerilistat julkistetaan Viron television mukaan vasta sunnuntaina.

Ansip sanoi toimittajille odottavansa hallitukseen molempia IRL:n ex-pääministereitä eli Mart Laaria ja Juhan Partsiä, mutta salkkujaosta päätetään hänen mukaansa kunkin puolueen sisällä. Vieressä seissyt Laar ei paljastanut omia aikeitaan.

Viron hallitukseen olivat aluksi ehdolla myös vihreät, mutta he putosivat loppumetreillä pois neuvotteluista. Ansipin mukaan syynä oli liiallinen kunnianhimo: vasta perustettu pikkupuolue olisi halunnut sekä ympäristö- että talousministerin salkut. Ansip tarjosi vain salkuttoman alueministerin tehtäviä.

Rahaa eläkkeisiin
ja lapsiperheille

Kiistely ministerien salkuista sai Virossa lähes enemmän huomiota kuin hallitusohjelma, jonka pääkohdat sovittiin jo viime viikolla.Keskiviikkona puolueet vielä laskivat, että hallitusohjelman pitäisi hyvin mahtua valtion tulokehyksiin. Hintaa lupauksille kertyy neljässä vuodessa 47 miljardia kruunua eli noin kolme miljardia euroa.

Talouspolitiikan keskeisin linjaus on laskea tuloveroaste asteittain 22:sta 18 prosenttiin. Eläkkeisiin on luvassa reilu korous, samoin lapsiperheiden tukiin. Budjettipolitiikan Ansip lupaa silti jatkuvan tiukkana ja ylijäämäisenä.

Hallitusohjelman yksi tavoite on euron käyttöönotto, mutta sille ei asetettu aikataulua. Viron valtiovarainministeriö arvioi äskettäin, että euroon siirrytään aikaisintaan 2011. Sitä jarruttaa etenkin korkea inflaatio, jota uusi hallitus yrittää suitsia pitämällä julkisen sektorin palkat kurissa. Niitä luvataan nostaa vain yksityissektorin tuottavuuden nousun tahtiin.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  4. 4

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. 6

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  7. 7

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  8. 8

    26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  9. 9

    Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

  10. 10

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  10. 10

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  4. 4

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. Näytä lisää