Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mielenosoittajat kahakoivat Rostockissa

Saksalaisessa Rostockin pikkukaupungissa tunnelmat olivat sunnuntaina järkyttyneitä: tuhatkunta ihmistä oli loukkaantunut G8-mielenosoitusten muututtua mellakoiksi lauantai-iltana ja sunnuntain vastaisena yönä.

Väkivaltaisissa yhteenotoissa loukkaantui 433 poliisia, heistä kolmisenkymmentä vakavasti, kun taas mielenosoittajia loukkaantui ainakin 520, joista 20 vakavasti.

Poliisi kertoi pidättäneensä 125 mellakoitsijaa, mutta mielenosoitusten järjestäjien mukaan poliisin hoteisiin joutui ainakin 165. Heistä osa pääsi kuulustelujen jälkeen vapaaksi jo sunnuntaina.

Joukko kansalaisjärjestöjä oli järjestänyt Rostockiin vaihtoehtokokouksen teollisuusmaiden G8-huippukokouksen edelle. Mielenosoitus oli osa kansalaisjärjestöjen kokousta, jossa arvostellaan rikkaiden teollisuusmaiden politiikkaa.

Mielenosoituksen järjestäjät tuomitsivat väkivaltaiset yhteenotot poliisin ja pienen militanttiryhmän välillä.

- Tämä on anteeksiantamatonta, ja tätä mieltä ovat kaikkien järjestöjen edustajat, sanoi järjestäjien edustaja Mani Stenner.

Poliisin arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui noin 30 000 ihmistä, mutta järjestäjien mukaan jopa 80 000.

Parintuhannen väkivaltaisen mielenosoittajan joukko alkoi lauantai-iltana heitellä poliisia kivillä ja pulloilla ja sytyttää autoja tuleen, jolloin poliisi käytti kyynelkaasua joukon hillitsemiseksi.

Paljon ulkomaalaisia

Poliisin mukaan mellakoitsijoissa oli paljon ulkomailta tulleita. Pidätettyjen joukossa oli muun muassa bulgaareja, itävaltalaisia, japanilaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia, espanjalaisia, ranskalaisia, meksikolaisia ja venäläisiä.

Pidätettyjen joukossa oli viranomaisten mukaan 16 ulkomaalaista. Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle illansuussa, ettei heille ole tullut ilmoitusta yhdestäkään suomalaisesta, joka olisi loukkaantunut tai pidätetty Rostockin levottomuuksien yhteydessä.

Sunnuntaiaamuna tilanne oli jo rauhoittunut. Väkivallasta muistuttivat yhä hiiltyneet autonromut ja poliisin käyttämien vesitykkien jäljet.

- Meillä on paljon tekemistä estääksemme näiden väkivaltaisuuksien toistuminen uudelleen, totesi Mani Stenner.

Kaupungissa on tarkoitus järjestää useita tapahtumia ja mielenosoituksia ennen keskiviikkona alkavaa G8-johtajien tapaamista.

Vaihtoehtokokoukseen purjehti myös suomalainen Estella-purjelaiva, jossa järjestetään seminaareja ja työpajoja sekä jaetaan tietoa reilusta kaupasta ja ympäristökysymyksistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  2. 2

    Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

  7. 7

    15-vuotias tunnusti Kristiansandin puukotuksen

  8. 8

    Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

  9. 9

    Alko voitti hovissa tavaramerkkikiistan Super Alkoa vastaan

  10. 10

    Tanskan poliisiampumisen karut yksityiskohdat – 26-vuotias epäilty ampui lähietäisyydeltä päähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  2. 2

    Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. Näytä lisää