Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Paavin pelastaja synnyttää surun keskellä

Italialainen Sara Bartoli pelasti kirjaimellisesti paavi Johannes Paavali II :n hengen vuonna 1981. Hän oli se pikkutyttö, jonka vuoksi turkkilaisen Mehmet Ali Agcan murhayritys epäonnistui Pietarinkirkon aukiolla - samassa paikassa, jossa paavi siunataan hautaan ensi perjantaina.

Nyt, 24 vuotta myöhemmin Bartoli uskoo, että tuosta hetkestä lähtien paavin ja hänen elämänsä kietoutuivat toisiinsa.

- Seurasin juuri televisiosta paavin ruumissaattoa. Oli outoa katsella häntä, sillä hän ei vaikuttanut aidolta, hän vaikutti niin kaukaiselta, sanoi 26-vuotias Bartoli eilen IS:lle.

Yhdeksännellä kuukaudella raskaana olevan Bartolin ensimmäinen lapsi syntyy näinä päivinä, vain hetki paavin kuoleman ja tämän kärsimysten loppumisen jälkeen.

- Tunnen, että hänen kuolemansakin jälkeen meidän elämämme ovat yhä linkittyneet, Bartoli kertoi eilen italialaislehti La Repubblican haastattelussa.

- Tunnen sen. En pysty muuten selittämään sattumaa paavin kuoleman ja lapseni syntymän välillä.

Bartoli pelasti paavin hengen, kun hänen äitinsä ojensi pikkutyttönsä Pietarinkirkon aukiolla ohikulkevalle paaville vain hetkeä ennen Pyhän Isän salamurhayritystä.

Mehmet Ali Agca kertoi myöhemmin poliisille, että hän oli ampunut ohi "koska paavilla oli pikkulapsi sylissään".

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  2. 2

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

  8. 8

    Kai se on uskottava: Perinteinen mutsilook on nyt kuuminta hottia

  9. 9

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  10. 10

    Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  10. 10

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  2. 2

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. Näytä lisää