Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Florida pelkää tappajahaita

Tuhannet lomailijat ottivat eilen aurinkoa Floridan rannikolla, mutta kukaan ei uskaltautunut uimaan.

Syy on selvä: ihmiset pelkäävät, sillä kolmen päivän sisällä Floridassa on sattunut kaksi haihyökkäystä.

Lauantaina 14-vuotias Jamie Daigle kuoli hain pureman aiheuttamiin vammoihin. Toissapäivänä hai hyökkäsi 16-vuotiaan Graig Hutton kimppuun ja repäisi tämän jalan melkein kokonaan irti. Hutto on yhä kriittisessä tilassa sairaalassa.

Silminnäkijät kertoivat eilen kauhuissaan viimeisimmästä haihyökkäyksestä. Tenneseestä kotoisin oleva Hutto oli onkimassa maanantaina aamupäivällä Cape San Blas -rannalla veljensä ja ystävänsä kanssa. Hai iski täysin yllättäen.

Hutton veli taisteli haita vastaan paljain käsin, jotta tämä irrottaisi otteensa uhrista.

- Hänen veljensä kirjaimellisesti hakkasi haita päähän. Hai onnistui kuitenkin repimään pojan oikean jalan lähes irti, Eaker selitti.

Veljensä pelastama Hutto kiidätettiin sairaalaan läheiseen Panama Cityyn, ja hänen koko oikea jalkansa jouduttiin amputoimaan.

Hutton tapauksessa kyseessä oli ilmeisesti noin kaksimetrinen härkähai. Ruumiinavauksen mukaan myös Daigle kuoli noin kolmimetrisen härkähain hampaissa. Daiglen traaginen onnettomuus tapahtui lauantaina Destininssä, Floridassa. Ranta on noin 130 kilometriä länteen alueelta, jossa Hutto joutui hain iskun kohteeksi.

Noin 60 kilometrin alue Cape San Blas -rannalla suljettiin uimareilta maanantaisen murhenäytelmän jälkeen.

Asiantuntijat toppuuttelevat kuitenkin tappajahai-paniikkia.

- Ei ole olemassa edes etäistä mahdollisuutta, että kyseessä olisi sama hai, Erich Ritter vakuutti Shark Research Institute -tutkimuslaitoksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  2. 2

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  6. 6

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  7. 7

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  8. 8

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  2. 2

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  6. Näytä lisää