Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

5-jalkainen kissa pääsi viimein leikkaukseen

Uutisotsikoihin ympäri maailman noussut viisijalkainen Baby Girl -kissa pääsi viimein keskiviikkona leikkaukseen, joka parantaa sen elämänlaatua huomattavasti.

Baby Girlilla on nyt kolme jalkaa. Leikkauksessa poistettiin vasemmasta kyljestä kasvanut ylimääräinen jalka sekä toinen, epämuodostunut takajalka.

Kulkukissan tarina juontaa Canonsburgiin Pennsylvaniaan. Amerikkalaisperhe löysi kissan ja vei sen eläinten hoitokotiin.

Erikoinen operaatio sujui eläinlääkäreiden mukaan erinomaisesti.

- Mikä tärkeintä, hän selvisi nukutuksesta hyvin. Baby Girl voi mainiosti, tohtori Julie Robb myhäili uutissivusto wpxi.comin mukaan.

Puolitoistavuotias Baby Girl oli herättyään hieman tokkurainen ja tärisi viluissaan, mutta pian kissa kehräsi jo tyytyväisenä, kun sitä lämmitettiin hiustenkuivaajalla.

Kovan onnen katti pystyy eläinlääkäri Robbin mukaan kävelemään paljon vaivattomammin kuin ennen. Edessä on vielä fysioterapiaa, mutta ennuste on hyvä.

- Tällä kissalla on koko elämä edessään. Hänen lopettamisensa vamman vuoksi olisi ollut kauhea virhe, Robb sanoi.

Baby Girl jatkaa toipumista hoitokodissa. Tähän mennessä jo noin 50 ihmistä on ilmoittanut halukkuutensa antaa kissalle uusi koti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Valinta on tehty: Hannu Mannista ei nähdä perjantaina MM-kilpailuissa

  3. 3

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  4. 4

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  7. 7

    Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

  8. 8

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  9. 9

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  10. 10

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  10. 10

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Valinta on tehty: Hannu Mannista ei nähdä perjantaina MM-kilpailuissa

  3. 3

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  4. 4

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. Näytä lisää