Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Isä näki tuhon televisiosta

New Yorkin dramaattisessa pienkoneturmassa menehtyneen baseball-tähden isä sai tietää poikansa kohtalosta televisiosta.

Cory Lidlen isä Doug katseli Kaliforniassa lounastauollaan televisiota, kun sieltä tuli uutinen Upper East Sidella sijaitsevaan pilvenpiirtäjään törmänneestä lentokoneesta.

Doug Lidle ei hätkähtänyt. Cory Lidlen piti olla jo matkalla kotiin perheensä luokse New Yorkista.

- Emme voineet kuvitellakaan, että se olisi Cory, isän kanssa lounastamassa ollut Bobby Compton kertoi urheilukanava ESPN.comille.

Karmea totuus alkoi valjeta vasta kun miehet olivat poistuneet tahoilleen.

- Onko se Coryn kone vai ei? Compton soitti huolissaan.

- En tiedä. Katson sitä parhaillaan, Lidle vastasi.

Samalla hetkellä uutislähetyksessä kerrottiin, että Cory Lidlen passi oli löytynyt onnettomuuspaikan läheltä. Viranomaiset ilmoittivat myös, että kone on rekisteröity Lidlelle.

- Soita Corylle! kauhistunut Compton sanoi.

Isä yritti - turhaan. Silloin hän tiesi, ettei hänen poikansa tulisi enää kotiin.

- Hän on täysin murtunut, Compton sanoi ystävästään.

Lidlen pelikausi oli päättynyt viikonvaihteessa New York Yankeesien karsiutumiseen ja syöttäjä odotti lentomatkaa kotiin Kaliforniaan vaimonsa Melanien ja kuusivuotiaan Christopher -pojan luo.

Hänellä oli matkan takia passi mukanaan.

- En voi uskoa tapahtunutta, Lidlen isoäiti Betty Lidle, 83, itki.

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. 6

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  7. 7

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  8. 8

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  9. 9

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. Näytä lisää