Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ruotsalaisydinvoimalan sulkemisen syy: PARTAVAAHTOPURKKI!

Epäilyt sabotaasiyrityksestä ruotsalaista Oskarshamnin ydinvoimalaa vastaan ovat osoittautuneet täysin perusteettomiksi.

Ydinvoimalan ykkösreaktori suljettiin toukokuussa kolmeksi päiväksi ja kaksi miestä pidätettiin sabotaasista epäiltyinä.

Poliisi kertoi maantaina, ettei tutkimuksissa ollut löydetty vahvistusta epäilylle, jonka mukaan miehillä olisi ollut räjähteitä heidän tullessaan töihin ydinvoimalaan 21. toukokuuta.

Mittauslaitteet olivat hälyttäneet, että toisella miehellä oli trotyyli-räjähdysainetta partavaahtopurkissa, jonka hän oli ottanut mukaan työpaikalleen. Mies ja hänen toverinsa pidätettiin, ja paikalle kutsuttiin poliisin räjähdysaineryhmä.

Räjähderyhmä räjäytti partavaahtopurkin, ja asiantuntijat tutkivat räjähdyksessä jäljelle jääneitä kappaleita. Ainoa räjähde joka löytyi, oli poliisin räjäytyksessä käyttämä aine, mutta ei jälkeäkään trotyylista.

Asiantuntijoita mietityttää nyt, mikä aine purkissa sai mittauslaitteet uskomaan sen sisältävän trotyylia. Poliisin mukaan kyse voi olla sinänsä vaarattomasta aineesta, jota on trotyylissa. Mittauslaitteet taas käyttävät tätä ainetta trotyylin ilmaisimena.

Voimalan ykkösreaktorin sulkeminen kolmeksi päiväksi maksoi noin sata miljoonaa kruunua eli noin 11 miljoonaa euroa. Lisäksi voimalan kakkosreaktorin käynnistystä viivytettiin tapahtuman vuoksi.

Ruotsin ydinvoimatarkastusviraston tiedottaja Anders Bredfell puolusteli tapahtunutta sillä, että turvallisuuslaitteiden on parempi olla liian tarkkoja kuin liian lepsuja.

Aivan yhtä valoisasti tilanteeseen ei suhtaudu Thomas Bodström, joka on toisen pidätettynä olleen miehen asianajaja. Mies aikoo vaatia huomattavaa vahingonkorvausta.

Molemmat miehet ovat olleet pitkään huoltotöissä voimalassa, joka sijaitsee Ruotsin Itämeren-rannikolla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  4. 4

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  5. 5

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  10. 10

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  4. 4

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  5. 5

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  6. Näytä lisää