Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Humalainen britti joutui merihätään seilatessaan jollalla Mallorcalle

Brittituristi pelastettiin vuorokauden kestäneen epäonnistuneen meriseikkailun jälkeen Välimerellä viikonloppuna.

Humalainen mies yritti seilata varastamallaan jollalla runsaan 50 kilometrin matkan Minorcan saarelta Mallorcalle tapaamaan ystäväänsä, kertoo Daily Telegraph.

Nimeämätön turisti lähti perjantaina lounasaikaan ilman ruokaa ja juomaa matkaan Ciutadellasta.

Paikallinen kalstaja havaitsi hänet runsaan 10 kilometrin päässä rannasta seuraavana päivänä. Mies otti aurikoa shortseissaan ja oli rakentanut jollaan purjeen airosta ja kankaan kappaleesta.

Hän ilmoitti huonolla espanjan kielellä haluavansa olla rauhassa ja kertoi tavoitteekseen vierailun kaverin luo. Tästä huolimatta kalastaja hälytti rannikkovartoiston, joka pelsti miehen.

Viranomaisten mukaan miehellä kävi tuuri. Jos tuuli olisi kääntynyt, mies olisi ollut pulassa ja päätynyt ajelehtimaan ympäri Välimerta.

- Löydettäessä hän oli reitillä, joka olisi muutenkin mennyt Mallorcan ohi. Hän olisi päätynyt johonkin Barcelonan tienoille Espanjan mantereelle, pelastajat kertovat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  7. 7

    Voimakas matalapaine lähestyy – luvassa lumisateita koko maahan

  8. 8

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  9. 9

    ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

  10. 10

    Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää