Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Outo kalansaalis - katso kuva

Norjalaiskalastaja sai hämmentävän saaliin Sandefjordin saaristossa, kertoo Aftonbladet.

Poikansa kanssa kalastanut norjalaismies on aivan vakuuttunut, että kyseessä on miehen penis.

- Ensin luulimme, että koukkuun oli tarttunut iso kala, mutta kun se tuli pintaan, olimme aivan shokissa, kertoi Erland Stokkedal nettilehti VG:lle.

Järkyttynyt kalastaja soitti poliisille ja kertoi oudosta saaliistaan. Paikalle tullut poliisipartio ei kyennyt ratkaisemaan koukkuun tarttuneen saaliin mysteeriä. Niinpä he ottivat yhteyttä lääkäriin, joka kumosi epäilyt: kyseessä ei ollutkaan miehen elin.

Merentutkija ratkaisi lopulta arvoituksen. Kalastajan onkima "penis" olikin meressä elävä mato, tieteelliseltä nimeltään Sipunculus norvegicus.

Tutkija Jan Helge Fosså ei ollut yllättynyt siitä, että kalastaja erehtyi löydöksestään - niin paljon mato muistuttaa penistä.

Norjalaismies kuitenkin jatkoi sitkeästi epäilyään.

- Se vaikuttaa aivan aidolta, penikseltä, jossa on esinahka, kalastaja kommentoi medialle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

  3. 3

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  4. 4

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. 6

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  7. 7

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  8. 8

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  9. 9

    Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

  3. 3

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  4. 4

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. Näytä lisää