Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tulvat hellittäneet Britannian itärannikkolla

Tilanne Britannian itärannikolla Norfolkissa ja Kentissä alkaa palata normaaliksi tulvien jälkeen. Evakuoidut ihmiset ovat alkaneet palata takaisin koteihinsa, vaikka viranomaiset ovat edelleen tarkkoina kaiken varalta.

Välitöntä tulvauhkaa ei enää ole.

Norfolkissa sijaitsevan Great Yarmouthin liikenne jouduttiin sulkemaan aamulla veden noustua kaduille.

- Ensimmäinen tavoitteemme on taata ihmisten turvallisuus. Olemme tuoneet itärannikolle helikoptereita ja hiekkasäkkejä skeä tehneet useita muita järjestelyjä, jotta pystymme takaamaan ihmisten turvallisuuden, Britannian pääministeri Gordon Brown sanoi televisiohaastattelussa aamupäivällä.

Veden arveltiin nousevan jopa kolme metriä normaalia korkeammalle, mutta pahimmillaan se nousi 2,75 metriin.

Poliisin mukaan Norfolkissa sijaitsevassa Great Yarmouthissa kadut lainehtivat vedestä, mutta rakennukset eivät olleet vaarassa.

Tulvat aiheuttivat ongelmia myös Hollannissa, jossa viranomaiset joutuivat sulkemaan Rotterdamin lähellä sijaitsevan tulvapadon ja samalla koko sataman. Hollannin rannikkoa piiskasivat jo yöllä kymmenen metriä korkeat aallot.

Viranomaiset vertasivat aiemmin Britannian ja Hollanin tulvauhkaa vuoteen 1953, jolloin tulvat tappoivat yli 2 000 ihmistä. Tuolloin vesi nousi pahimmillaan 3,28 metriä normaalia korkeammalle.

Tällä kerralla maissa selvittiin säikähdyksellä, sillä uhreilta tiettävästi vältyttiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  4. 4

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  4. 4

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. Näytä lisää