Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bush puhuu, mutta harva enää kuuntelee

Talouden odotetaan nousevan tärkeimmäksi aiheeksi Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin viimeisessä kansakunnan tila -linjapuheessa maanantaina.

Aiempina vuosina Bush on käyttänyt puhetta uusien, kunnianhimoisten hankkeidensa ponnahduslautana, mutta tänä vuonna avausten arvellaan jäävän syrjään.

Syyt ovat selvät: Bushin kausi on päättymässä, hänen poliittinen vaikutusvaltansa on vähissä ja keskeneräisiäkin asioita on enemmän kuin kylliksi, Irakin sodasta Lähi-idän rauhanprosessiin.

Kunnianhimoisten hankkeiden onnistuminen on niin ikään ollut heikkoa. Sekä siirtolaislakiuudistus että sosiaaliturvan remontti kaatuivat kongressissa. Presidentin arveltiinkin keskittyvän keräämään kannatusta talouden elvytyspaketilleen ja valamaan uskoa amerikkalaisiin kuluttajiin.

- Aion kertoa, että olemme kuluneiden seitsemän vuoden aikana edistyneet hienosti tärkeissä kysymyksissä koti- ja ulkomailla. Aion myös huomauttaa, että urakka on vielä kesken ja meidän pitää tehdä yhteistyötä, Bush ennakoi puheensa sisältöä.

Bushilla arvellaan kuitenkin olevan täysi työ saada äänensä kuuluville seuraajapelin käydessä jo tulikuumana.

- Hänellä on ongelma. Kukaan ei enää kuuntele, kommentoi Brookings-instituutin tutkija Thomas Mann.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. 6

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  7. 7

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  8. 8

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  9. 9

    Tangokuningas Teemu Roivainen matkustaa Lontooseen kannustamaan Saara Aaltoa: ”Finaalissa tulee kovin juttu, mitä voi tehdä lavalla”

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. Näytä lisää