Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Savuttomien äitien lapset iloisempia

Savuttoman raskauden viettäneiden naisten lapset ovat iloisempia ja sopeutuvaisempia kuin odotusajan tupakoineiden äitien, kertoo uusi brittiläinen tutkimus.

Jos äiti tupakoi läpi raskauden, lapsesta tulee äreä. Tutkimuksen mukaan vaikuttaa siltä, että tupakoinnin lopettaneet äidit huolehtivat lapsistaan erityisellä tavalla. Heidän lapsensa kun ovat kokonaan tupakoimattomien naisten vauvojakin säyseämpiä.

Yorkin yliopiston tutkimus oli osa suurempaa ohjelmaa, jossa seurattiin lähes 20 000 brittilapsen elämää. Äitejä haastateltaessa esitettiin kysymyksiä heidän lastensa luonteista.

Tutkijat arvioivat tulosten selittyvän raskauden ajaksi tupakoinnin lopettaneiden naisten elämänasenteella. He suhtautuvan elämään leppoisasti, ja ovat lastensa suhteen erityisen huolehtivia.

Naiset jaettiin paljon tupakoiviin, vähän tupakoiviin, lopettaneisiin ja kokonaan savuttomiin. Hankalimmiksi lapsensa arvioivat paljon tupakoivat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  4. 4

    Lapsia kuljettanut bussi suistui tieltä Inarissa

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

  7. 7

    Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

  8. 8

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  9. 9

    Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

  10. 10

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  4. 4

    Lapsia kuljettanut bussi suistui tieltä Inarissa

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. Näytä lisää