Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Islannin jäätikön alla voi kuplia jo uusi tuhkakaaos

Lentoliikenteen lamauttanut Eyjafjalla-jäätikön tulivuoren purkaus saattaa olla vasta alkusoittoa alueen tulivuorten aiheuttamille pulmille.

Nyt purkautuvan tulivuoren läheisyydessä sijaitsee tulivuori Katla, jonka purkautuminen asiantuntijan mukaan vähintään toistaisi nyt aiheutuneen kaaoksen. Vaikutukset voisivat olla kuitenkin myös huomattavasti suuremmat.

Historiassa Eyjafjallan purkautumista on aina seurannut myös Katlan purkautuminen.

- Jos Katla alkaa purkautua, seuraukset ovat hyvin samantyyppiset kuin tässä. Mutta erotus on se, että Katlalla on kaikkea enemmän: sillä on paksumpi jäätikkö ja potentiaalia isoon purkaukseen. Jos purkaus alkaa, kaikki vaikutukset ovat todennäköisesti kertaluokkaa suuremmat mitä nyt, Viron seismologisen tutkimuskeskuksen seismologi Heidi Soosalu sanoi STT:lle perjantaina.

Soosalun väitöskirja käsitteli islantilaisen Heklan purkausta.

Eyjafjalla-jäätikön tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1821, mitä seurasi Katla kahta vuotta myöhemmin. Arvioiden mukaan nykyinen purkaus saattaa kestää vielä kuukausia, mutta mahdollista on, että se hiipuu ainakin hetkellisesti.

- Tällä hetkellä ennustetta on vaikea antaa. Mutta jos Katlalla alkaa tapahtua maanjäristyksiä, niin se pitää ottaa todesta. Tutkijat ovat varmaan ainakin pari vuotta vielä varpaillaan, Soosalu sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  4. 4

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  5. 5

    Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

  6. 6

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  7. 7

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  8. 8

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  9. 9

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  10. 10

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  10. 10

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  4. 4

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  5. 5

    Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

  6. Näytä lisää