Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tuhkapilvi sotki jälleen lentoliikennettä Euroopassa

Islantilaisen tulivuoren sylkemä tuhkapilvi sotki jälleen sunnuntaina lentoliikennettä Euroopassa. Tuhkan takia jouduttiin perumaan ja lykkäämään satoja lentoja.

Tuhkapilvi kiusasi Ilmatieteen laitoksen mukaan etenkin Pohjois-Ranskaa, Pohjois-Portugalia ja Pohjois-Italiaa, mutta päivän kuluessa se levisi myös eteläisen Saksan ja Itävallan alueelle. Illan ja maanantain vastaisen yön aikana pilvi saavutti jo Kreikan itäisetkin osat.

Sunnuntaina illansuussa Saksan viranomaiset ilmoittivat sulkeneensa Münchenin ilmatilan, minkä takia Finnair joutui perumaan yhden edestakaisen lennon sinne. Lisäksi jotkut yhtiön Euroopan-lennoista ovat myöhästelleet.

Sen sijaan Italiassa joitakin tunteja kiinni olleet Milanon lentokentät pystyttiin avaamaan sunnuntaina iltapäivällä. Näin ollen Finnairin kone sinne pääsi lähtemään kutakuinkin aikataulussaan.

Sen sijaan Milanossa kentän aukenemista odotellut Finnairin kone laskeutui Helsinki-Vantaalle vasta iltaseitsemän tienoissa, kolme ja puoli tuntia aikataulustaan jäljessä.

Myös Espanjassa tilanne helpottui, ja esimerkiksi Barcelonan kenttä pystyttiin avaamaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  5. 5

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  5. 5

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  6. Näytä lisää