Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Boliviassa äänestettiin perustuslaista

Bolivialaiset äänestivät sunnuntaina uudesta perustuslaista, joka antaisi maan alkuperäisenemmistölle lisää poliittista valtaa ja sallisi maan vasemmistolaisen presidentin Evo Moralesin asettua uudelleen ehdolle vaaleissa.

Lakiehdotuksen odotetaan menevän läpi kansanäänestyksessä, sillä mielipidekyselyiden mukaan 55 prosenttia bolivialaisista kannattaa sitä. Suurinta kannatus on Bolivian länsiosan vuoristoalueilla, jossa alkuperäisväestö eli intiaanit ovat enemmistönä.Itäosan hedelmällisten alankojen eurooppalaisjälkeläiset sen sijaan vastustavat lain muuttamista.

Vastustajien mukaan Morales pyrkii vankistamaan valta-asemaansa eikä suinkaan parantamaan maan oloja. Laki nostaisi presidentin kausien määrän kahteen. Se takaisi lisäksi köyhälle alkuperäisväestölle suuremman osuuden luonnonvaroista saatavista tuloista ja rajoittaisi rikkaiden maanomistusta.

Jos uusi perustuslaki hyväksytään, joulukuussa pidetään ennenaikaiset vaalit. Niissä Moralesin uskotaan voittavan itselleen uuden viisivuotiskauden presidenttinä. Jos laki kaatuu, Morales vetäytyy virastaan nykyisen kautensa päättyessä vuonna 2011.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  3. 3

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  4. 4

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  7. 7

    Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

  8. 8

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  9. 9

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  10. 10

    Mies ammuskeli pizzeriassa Washingtonissa – Syynä valeuutinen Hillary Clintonin pyörittämästä lapsiseksiringistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  3. 3

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  4. 4

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää