Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Castron perhe on valmis pakenemaan

Fidel Castron sukulaiset suunnittelevat jo täyttä päätä pakoa Kuubasta, mikäli perhe ei pysy vallassa Castron kuoleman jälkeen.

Pakosuunnitelmat paljasti viikonloppuna Castron hallinnon entinen agentti Delfin Fernandez, joka antoi haastattelun miamilaiselle televisiokanavalle. Hän tarkensi järjestelyjä sunnuntaina chileläiselle El Mercurio -lehdelle.

Vakooja-aikanaan salanimeä "Otto" käyttänyt Fernandez kuului 15 vuotta Castron sisäpiiriin. Hän loikkasi Espanjaan vuonna 1999 ja asuu nykyään Miamissa.

Aiemminkin Kuuban hallinnon salaisia projekteja paljastaneen Fernandezin mukaan mahdollisia pakopaikkoja olisivat Chile, Espanja tai Argentiina.

Ex-agentti kertoi myös, että pakosuunnitelmaa on valmisteltu jo seitsemän vuotta, mutta Castron sairastumisen myötä se on tullut entistä ajankohtaisemmaksi.

Fernandez kertoi saaneensa päivitettyä tietoa pakoaikeista tuttaviltaan, jotka asuvat yhä Kuubassa. Hänen mukaansa Castron pojan Fidel Castro Diaz-Balartin taannoinen vierailu Chileen olisi liittynyt salaisiin suunnitelmiin.

- Hän oli Chilessä valmistelemassa hätäpakoa saarelta "ykkösen" ja "kakkosen" perheitä varten. Ykkösellä tarkoitetaan Fideliä ja kakkosella Raulia, Fernandez kertoi.

Virallisesti poika oli vihkimässä Etelä-Chilessä sijaitsevaa tiedekeskusta. "Fidelito" eli pikku-Fidel on ydinfyysikko, joka kiertää maailmaa Kuuban tiede-akatemian edustajana.

- Matkan tarkoitus oli antaa joillekin chileläisille yhteyshenkilöille tietoja ja paljon rahaa, jolla he voisivat hankkia asuntoja, kartanoja ja autoja, Fernandez väitti.

Raha ei ole paon esteenä. Talouslehti Forbesin mukaan Fidel Castron omaisuus olisi jopa 700 miljoonaa euroa. Castro on tosin itse kiistänyt omistavansa yhtään mitään.

Suunnitelman keskiössä ovat Fideliton lisäksi Castron nykyinen vaimo Dalia Soto del Valle sekä heidän viisi poikaansa Alexis, Alexander, Alejandro, Antonio ja Angel, joita Castro on suojellut visusti julkisuudelta.

Fernandez kertoi myös, ettei Chile ole välttämättä ainut pakopaikka, vaan vaihtoehtona on myös Espanja.

- Heillä on useita tiluksia siinä maassa ja osalla perheestä on myös Espanjan kansalaisuus. Fidelin ja Raulin vanhemmatkin olivat espanjalaisia. Kaiken lisäksi Zapateron (Espanjan pääministeri Jose Luis Rodriguez ) hallinto on polvillaan Fidelin edessä, Fernandez kertoi El Mercuriolle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

  7. 7

    Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

  8. 8

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  9. 9

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  10. 10

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää