Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Indonesialainen mies ja lehmä määrättiin naimisiin: Lehmä vietteli minut!

Lehmään sekaantunut mies väittää nautaeläimen vietelleen hänet. Tapaus oli traaginen, sillä sovitukseksi nuorukainen ja lehmä pakotettiin menemään vihille, minkä jälkeen lehmä hukutettiin jokeen.

Erikoinen Romeo ja Julia -tapaus sattui tapahtui indonesialaisessa Yeh Embangin kylässä viime viikolla. Tapauksen toi ensimmäisenä maailmanlaajuiseen julkisuuteen tiettävästi Etelä-Afrikan Times-lehti viime perjantaina.

Kun tapausta selviteltiin kyläneuvostossa, itse asiasta kuultuna ollut 18-vuotias Gusti Ngurah Alit totesi lehmän tehneen aloitteen lemmenleikkiin.

- Se kutsui minua nimeltä ja vietteli minut, joten harrastimme seksiä, Alit kertoi Timesin mukaan.

Nuorukainen kertoi nähneensä toimenpiteen aikana lehmän sijaan kauniin naisen.

Itse yhdyntää hän ei voinut kiistää, sillä silminnäkijähavainnot olivat selkeät. Tapauksen näki tuoreeltaan kyseisen maatilan naapuri.

- Mies jäi kiinni itse teossa, kun yksi kyläläinen näki hänen seisovan alasti lehmän takana ja pitävän kiinni sen takaosasta, kertoi kyläpäällikkö Embang Ida Bagus Legawa Timesissa.

Paikallisessa laissa on kaikeksi onneksi pykälät myös tämänkaltaisia tapauksia varten. Englannin Metro-lehti tiesi maanantaina kertoa, että mies ja lehmä määrättiin tapauksen jälkeen menemään naimisiin, jotta tapaus näyttäisi säädyllisemmältä.

Times kertoo, että vihkimisen jälkeen sekä mies että lehmä puhdistautuivat läheisessä joessa. Rituaalin aikana lehmäparka myös hukutettiin pahan onnen välttämiseksi.

Myös mies hukutettiin, mutta vain symbolisesti.

Kiusallisiksi kokemiensa oikeustoimien ja julkisuuden kohteeksi joutunut lehmänlempijä on työtön, eikä lehmäkään ollut hänen omansa. Mies joutuu maksamaan teostaan sakot, ja kylän kassasta myönnettiin lehmän menetyksen vuoksi noin 500 euron korvaus eläimen omistavalle maatilan isännälle.

- Poikaressukka. Hän on pohjimmiltaan mukava ja hiljainen nuorukainen, yksi kyläläinen kommentoi Englannin Metron mukaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  7. 7

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  10. 10

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää