Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Berliinin lentokenttänainen palasi Suomeen

Berliinin lentokentillä kuukausikaupalla harhaillut suomalainen nainen on palannut kotimaahan. Ulkoministeriö vahvisti tiedon maanantaina illalla.

Asiasta kertoi saksalainen uutistoimisto DPA maanantaina. Psyykkisesti vakavasti sairas nainen lensi Helsinkiin viime perjantaina iltapäivällä. Uutistoimiston mukaan naista oli matkalla saattamassa asianajaja.

-Paluuseen ei liity dramatiikkaa, kertoo lakimies Ann-Sofie Högström ulkoministeriön konsuliasioiden yksiköstä.

Högströmin mukaan nainen tapasi palattuaan lääkärin, mutta sen jälkeiset tapahtumat kuuluvat naisen yksityiselämän piiriin.

-Voin silti kertoa, että nainen oli helpottunut. Ei tarvitse olla minkään alan asiantuntija ymmärtääkseen, että asuttuaan kahdeksan kuukautta lentokentillä kenestä tahansa tuntuu siltä, että nyt riittää, Högström sanoo.

Berliiniläinen tuomioistuin perusteli päätöstään ohjata nainen takaisin Suomeen huolella naisen hyvinvoinnista. Tuomioistuimen päätöksen tukena oli uusi lääkärinlausunto ja naisen uusi kuuleminen.

Suomalaisnaisen kohtalo on herättänyt huomiota koko Saksassa.

Psykiatrisessa avohoidossa ollut nelikymppinen nainen matkusti joulukuussa Helsingistä Berliiniin ja jäi asustamaan Tegelin lentokentän yleisiin tiloihin. Käytyään psykiatrisella klinikalla ja asunnottomien yömajassa nainen jäi harhailemaan vuorotellen Tegelin ja Schönefeldin lentokentille.

Suomen ulkoministeriö pyysi maaliskuussa saksalaisviranomaisia ryhtymään toimiin, jotta sairas nainen saataisiin hoitoon. Aiemmin naisen asiaa ajanut Berliinissä asuva suomalaispappi Kai Henttonen oli vedonnut naisen auttamisen puolesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  5. 5

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  6. 6

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  7. 7

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

  10. 10

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  9. 9

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  5. 5

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  6. Näytä lisää