Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäläissillasta tuli autojen pomppulauta

Kun Turussa Myllysilta vain painuu alaspäin, niin Venäjällä sillasta voi tulla yhtäkkiä autojen pomppulauta. Tämä koetiin Volgogradissa, jossa uusi 7-kilometrinen silta alkoi torstai-iltana heilua ylös ja alas jopa 1-1,5 metriä.

Sillalla olleet autot lensivät ilmaan ja jopa pyörähtivät takaisin matkasuuntaan, kertoivat paikalle sattuneet matkustajat venäläismedialle.

- Olin sillalla heilumisen aikaan. Se oli hiljaista kauhua, ja hirveä ääni lähti sillasta. En ymmärrä, kuinka rakenteet kestivät, kirjoittaa yksi volgogradilainen paikallisella keskustelusivustolla uutistoimisto Novyi Regionin mukaan.

- Menin sillan yli jalkaisin ja tulen muistamaan sen ikuisesti. Ajattelin, että kohta me romahdamme Volgaan, säestää toinen silminnäkijä.

Paikalle hälytettiin pian Venäjän hätätilaministeriön edustajat, jotka kuvasivat sillan heilunnan videolle. Nauhalta sillan heiluminen näkyy selvästi ja yhdestä kuvakulmasta silta tuo mieleen pitkän aaltoilevan räsymaton, jota näkymättömät kädet puistelevat molemmista päistä.

Viranomaisten mukaan silta heilui noin tunnin verran eikä sen alkusyylle ole saatu selvyyttä. On epäilty, että tapahtumahetkellä ollut voimakas tuuli olisi vaikuttanut asiaan tai että kyseessä olisi ollut jokin paikallinen maanjäristys. Todennäköisimpänä syynä pidetään kuitenkin sillan rakennusvirhettä.

Hieman yli 7-kilometrinen silta valmistui Volgogradiin eli entiseen Stalingradiin viime syksynä 14 rakennusvuoden jälkeen. Rahavaikeuksien vuoksi silla rakennustyöt olivat välillä pitkään pysähdyksissä.

  • Venäjä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. 6

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  7. 7

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  10. 10

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. Näytä lisää