Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

16-vuotiaan Hannahin sydän heräsi henkiin

Lääkärit raportoivat tiistaina laatuaan ensimmäisestä tapauksesta, jossa potilaan oma sydän toipui ennalleen saatuaan levätä elinsiirron ansiosta. Potilas on 16-vuotias brittityttö

Hannah Clark.

Hannahin vanhempia ehdittiin jo varoittaa, ettei heidän tyttärensä ehkä näkisi seuraavaa päivää. Nyt tyttö urheilee, tapaa ystäviä ja haaveilee urasta lastenhoidon parissa. Ja nauttii joka hetkestä.

- Hän ei ajattele huomista, hän ajattelee tätä päivää. Hän herää hymyillen jokaiseen päivään, äiti Elizabeth Clark kertoo.

Sydänlihasrappeumaa sairastanut Hannah leikattiin vuonna 1995, jolloin hän sai elinsiirrossa viisikuukautisena kuolleen vauvan sydämen. Se laitettiin pumppaamaan verta Hannahin oman sydämen vierelle - sydämen, joka ei käytännössä enää toiminut lainkaan.

Uusi sydän hoiti homman, ja Hannahin vointi alkoi kohentua. Uuden elimen aiheuttaman hylkimisreaktion estämiseksi annettu lääkitys toi kuitenkin mukanaan uuden ongelman, syövän.

Hannah sai syöpähoitoa ja uusia lääkkeitä, mutta sairaus palasi yhä uudelleen ja tytön vointi heikkeni. Pahimmillaan hän söi 16:ta eri lääkettä ja kykeni hädin tuskin hengittämään.

Siirresydän poistettiin

Ratkaiseva käänne tapahtui, kun hylkimisenestolääkitystä oli pakko vähentää ja siirresydän alkoi pettää. Hannahin oma sydän toipui ja alkoi toimia.

Helmikuussa 2006 lääkärit päättivät poistaa vieraan sydämen, jotta haitallisia sivuvaikutuksia aiheuttanut lääkitys voitaisiin lopettaa. Nyt Hannah on toipunut täysin syövästä ja myös sydän toimii normaalisti.

- Tällaisen potilaan sydän voi siis toipua täysin, jos sille annetaan riittävästi apua, tiivisti Hannahin leikanneen lääkäriryhmän toinen johtaja Victor Tsang.

Hänen mukaansa tiedosta voi olla paljon hyötyä, kun lääketiede kehittää uusia keinoja tukea lasten sydänten toimintaa mekaanisesti.

Hoitoryhmän toinen johtaja, professori Magdi Yacoub, kehui Hannahin ja koko perheen rohkeutta vuosia kestäneessä koettelemuksessa.

- Opetus on: ei saa antaa periksi, Yacoub muistutti.Hannahin tapausta esitellään Lancet-tiedelehden tuoreessa numerossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

  8. 8

    Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

  9. 9

    Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

  10. 10

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  6. 6

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. Näytä lisää