Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Totuus Putinin "suorasta linjasta": Hankalat tyypit lukkojen taakse!

Vladimir Putinin äskettäinen suora linja tv:ssä oli tiukasti etukäteen käsikirjoitettu show, johon ei päästetty mukaan yhtään yllättävää kysymystä tai etukäteen hankalaksi tiedettyä kansalaista.

Näin kertovat radioasema Svoboda ja Vedomosti-lehti, jotka ovat haastatelleet nelituntiseen kysymysmaratoniin osallistuneita ihmisiä sekä niitä, jotka pidettiin visusti poissa suorasta lähetyksestä.

Esimerkiksi Pikaljovon kaupungissa ammattiyhdistysjohtaja Svetlana Antropova joutui suljetuksi lukkojen taa.

Antropova kertoi, että aluksi hänen oli määrä esittää työntekijätahon ensimmäinen kysymys pääministerille. Yllättäen Venäjän valtiollisen tv:n edustajat kuitenkin poistivat hänet kysyjien listalta eikä hänen annettu tulla edes yleisöksi tv-kameroiden eteen. Sen sijaan Antropova suljettiin ohjelman ajaksi tehtaalla yhteen kabinettiin, joka lukittiin.

Samanlaisen kohtalon koki Sajano-Shushenskajan vesivoimalaitoksen onnettomuuden uhreja edustava Nikolai Zholob. Hänet lähetettiin hyvissä ajoin ennen suoraa lähetystä "lepäämään" sanatorioon. Kun Zhlob yritti lähteä pois parantolasta osallistuakseen Putinin ohjelmaan, hänelle vastattiin, ettei häntä päästetä.

Putin oli ohjelman aikana satelliittiyhteydessä useisiin Venäjän tehdaskaupunkeihin, ja kaikissa kaava oli sama. Kysymysten esittäjät oli valittu etukäteen tehtaiden johtajien suosituksesta ja heille kerrottiin myös ennalta, mitä on soveliasta kysyä ja mitä ei.

- Kaikki oli etukäteen suunniteltua kuten neuvostoaikana, sanoi Ladan tehtaiden vaihtoehtoisen ammattiyhdistysliikkeen aktivisti Andrei Lajpin.

Tiukasta ohjeistuksesta kertoi myös pietarilainen opiskelija Andrei Kurikov.

Kurikov olisi oman kertomansa mukaan halunnut kysyä jotain opiskeluun liittyvistä asioista, mutta ohjelman taustahenkilöt ilmoittivat, että hänen olisi esitettävä "yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys" Putinin mahdollisesta presidenttiehdokkuudesta 2012.

Tästä voi puolestaan päätellä sen, että Putin ja hänen taustajoukkonsa nimenomaan halusivat, että joku esittää kysymyksen pääministerin aikeista palata takaisin presidentiksi.

Venäjän Newsweekin toimittaja Mihail Fishman on jo useamman vuoden tutkinut, miten Putinin "suora linja" orkesteroidaan.

- Kaikki, jotka pääsevät ääneen ohjelmassa, käyvät läpi erikoiskontrollin. Heidän ilmaantumisensa sinne ei ole sattumaa ja jokainen tietää roolinsa, Fishman kuvaili.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää