Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Hollywoodin kukkuloiden murtoremmi oikeudessa

Washington D.C. Hollywoodin kukkuloiden murtoremminä tunnettujen nuorten tekemien murtojen tarkka suunnittelu hämmästytti oikeuden jäseniä perjantaina Los Angelesissa.

Julkkisten kodeista designvaatteita, koruja ja taide-esineitä varastaneiden teini-ikäisten jengiä syytetään siitä, että he ovat varastaneet tavaraa kolmen miljoonan dollarin arvosta.

Heidän tunnetuimpia uhrejaan ovat Paris Hilton, Orlando Bloom, Megan Fox ja Lindsay Lohan.

Liigan jäsenet ostivat julkkiksista kertovia viikkolehtiä tutkiakseen mitä vaatteita kukin käyttää. He murtautuivat esimerkiksi elokuvanäyttelijä Rachel Bilsonin kotiin luettuaan, että hänellä on upea Chanelin pukujen kokoelma.

Oikeudessa tuli esille, että Hollywoodin kukkuloiden murtoremmi valitsi lehtien valokuvista vaatteita ja koruja.

Sen jälkeen etsivät julkkisten kotien osoitteet, tutkivat Googlen satelliittikuvista maastoa.

He selvittivät eri lähteistä uhriensa aikatauluja. He lukivat seurapiiripalstoja ja nettisivuja ketkä osallistuvat mihinkin juhlaan tai tilaisuuteen.

Los Angelesin poliisi kertoi, että joka päivä Hollywoodin tähtösiltä tulee ilmoituksia varastetuista design-vaatteista ja Tiffanyn timanteista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  6. 6

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  9. 9

    Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

  10. 10

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  6. Näytä lisää