Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Etyj: Valko-Venäjän parlamenttivaalit farssi

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj moittii Valko-Venäjän parlamenttivaaleja epädemokraattisiksi. Etyjin mukaan vaalit eivät vastanneet kansainvälisiä vaatimuksia ja erityisesti ääntenlaskussa oli paljon puutteita.

Maanantaina antamassaan selonteossa Etyj kertoi, että ääntenlasku suoritettiin usein suljettujen ovien takana, minne riippumattomilla tarkastajilla ei ollut asiaa.

Järjestö arvosteli myös sitä, etteivät opposition ehdokkaat päässeet valtion valvonnassa olevissa viestimissä riittävästi esille.

Valko-Venäjän keskusvaalilautakunnan johtaja Lidia Jermoshina tyrmäsi tuoreeltaan Etyjin moitteet. Hänen mukaansa vaalit olivat vapaat ja oikeudenmukaiset.

Oppositio ei saanut kannatusta, koska sen politiikka pelotti valkovenäläisiä, hän totesi virallisen uutistoimiston Belapanin mukaan.

Opposition ehdokkaat eivät saaneet yhtään paikkaa parlamenttiin viikonloppuna pidetyissä vaaleissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

  10. 10

    Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  7. 7

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  10. 10

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  6. Näytä lisää