Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nobelin rauhanpalkinto ydinturvallisuuden edistäjille

Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin tänä vuonna Kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle sekä sen johtajalle, egyptiläiselle Mohamed ElBaradeille. Molemmat palkittiin työstään ydinturvallisuuden edistämiseksi. Palkinto jaettiin Oslossa perjantaina.

IAEA ja ElBaradei jakavat runsaan miljoonan euron suuruisen palkinnon puoliksi.

Nobel-komitea totesi perusteluissaan, että palkinnonsaajat ovat ponnistelleet "estääkseen ydinvoiman käytön sotilaallisiin tarkoituksiin ja varmistaakseen, että rauhanomainen ydinenergian käyttö tapahtuu turvallisimmalla mahdollisella tavalla".

Nobel-komitea korosti IAEA:n työn merkitystä aikana, jolloin aseriisunta on jäissä ja ydinaseiden pelätään päätyvän pahimmillaan terroristien käsiin. Komitea alleviivasi, että uhkaan on vastattava mahdollisimman laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä.

Wienissä toimivaan IAEA:han kuuluu 138 valtiota, niiden joukossa Suomi. ElBaradei, 63, on sen johdossa kolmatta kauttaan.

ElBaradei kuuli palkinnostaan televisiosta. Hän ei ennakkosuosikin asemastaan huolimatta ollut odottanut voittoa, sillä perinteistä poiketen hänelle ei kerrottu ratkaisusta etukäteen puhelimitse.

Voittajaksi niinikään spekuloitu presidentti Martti Ahtisaari oli tyytyväinen Nobel-komitean päätökseen.

- Valinta on erinomainen ja mikä ilahduttaa minua vielä enemmänkin on se, että kyse on YK:n järjestöstä ja se tekee hyvää työtä, kuten ElBaradeikin, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle Dar es Salaamissa Tansaniassa.

IAEA:n työhön kuuluu epäiltyjen ydinasehankkeiden selvittely. Järjestön tarkastajat ovat etsineet merkkejä ydinasehankkeista muun muassa Irakissa Saddam Hussein hallinnon aikana ja nyttemmin Iranissa. Järjestön rooliin kuuluu myös kiistakysymysten raportointi YK:lle.

Rauhanpalkintoa oli esitetty tänä vuonna ennätyksellisesti 199 taholle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. 6

    Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

  7. 7

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  8. 8

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  9. 9

    Filippiinien verisen huumesodan käynnistänyt presidentti: Trump toivotti minulle onnea

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. Näytä lisää