Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tyrannin kuolema ruudulla

Kuvassa keikkuu pimeä portaikko, sitten tummia hahmoja, reunassa heilahtaa naamioitunut pyöveli. Vain yhden ihmisen kasvot on valaistu: hänen, jonka kaulaan köyttä kierretään. Sitten luukku rävähtää auki, hän syöksähtää pimeyteen - ja kuuluu napsahdus.

Kyseessä ei ole elokuva, vaan todellisen ihmisen todellinen kuolema.

Irakin ex-presidentin Saddam Husseinin hirttäminen on levinnyt sensuroimattomana videoversiona parissa päivässä räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. Lauantaina tapahtuneen hirttämisen kuvaajasta ei ole varmuutta, mutta kyseessä on autenttinen hengenlähtö.

Matkapuhelinten ja tietokoneiden ruudut toistavat teloituksen yksityiskohtaisesti hetki hetkeltä ja tuovat kuoleman kenen tahansa katsottavaksi myös Suomessa.

Saddam-video murtaa totuttuja rajoja, sillä yleensä media ei ole näyttänyt kuolemaa tai ruumiita. Nyt on toisin. Epävirallista, kännykkäkameralla kuvattua kuolinvideota pyörittävät nettisivut jatkoivat siitä, mihin BBC, CNN ja muut kansainväliset televisioyhtiöt pysäyttivät kamerat.

- Median kontrolli häipyy uuden ilmiön myötä ja mediaetiikka joutuu yliajetuksi. Tällaiset sivustot näyttävät vain jännittävimmät kohdat ja extreme-kuvat, luonnehtii journalistiikan professori Tom Moring Svenska social- och kommunalhögskolanista.

Hän on huolestunut siitä, mihin tietoverkoissa vapaasti leviävä raaistuva materiaali voi johtaa.

- Kyllähän siinä heti syntyy myös perinteiselle medialle houkutus näyttää enemmän ja enemmän, jos aineistot joka tapauksessa leviävät muuta kautta, Moring pohtii.

Saddamin kuoleman autenttisesti toistava video on uusi ilmiö, jolle Moring ei keksi suoraa vastinetta.

- Tapaus on aika poikkeava. Sitä voisi ehkä verrata Nürnbergin oikeudenkäyntiin ja sen jälkeen maailmalle levitettyihin kuviin teloitetuista. Ne olivat silti vain still-kuvia, eivät live-videota, Moring sanoo viitaten natsi-Saksan johtajien tuomioihin toisen maailmansodan jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

  9. 9

    Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

  10. 10

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  8. 8

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  9. 9

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  10. 10

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. Näytä lisää