Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

McCannien tukijoukot harvenevat

Gerry ja Kate McCannin tukijoukot ovat alkaneet harventua. Perheen tiedottajana toiminut Justine McGuinness on eronnut tehtävästään, ja kaksi miljonäärilahjoittajaa ovat ilmoittaneet, etteivät aio lahjoittaa McCanneille enää lisää rahaa.

Poliitikkotaustainen McGuinness palkattiin McCannien tiedottajaksi julkisuuskampanjointia varten McCannien Madeleine-tyttären kadottua. McGuinnesin viimeinen työpäivä on huomenna lauantaina, mikäli pari onnistuu löytämään uuden tiedottajan. Hän on kuitenkin luvannut jatkaa toimessa niin pitkään, kunnes uusi tiedottaja löytyy, kertoo brittiläinen Guardian-sanomalehti.

Eronsa pääasialliseksi syyksi McGuinness on ilmoittanut McCannien tilanteen muutoksen. McGuinness kokee, ettei voi enää olla McCanneille hyödyksi, koska epäillyksi nimeämisen jälkeen pariskunnan tulee pysytellä vaiti. McGuinness kertoo myös joutuneensa työskentelemään 18-tuntisia päiviä jo useiden viikkojen ajan.

Kaksi miljonääriä, jotka ovat lahjoittaneet rahaa Madeleinen etsimiskampanjaan kielsivät lahjoitustensa käytön McCannien lakikuluihin, kertoo Telegraph. Haastatellut miljonäärit eivät aio tehdä jatkossa lisää lahjoituksia tytön etsintää varten.

- En aio tehdä lisää lahjoituksia. Asia on hankala ja en halua sekaantua siihen.

- En ole tuomari tai valamiehistön jäsen ja toivon, että lukemani tiedot ovat virheellisiä, kertoi nimettömänä pysytellyt suurlahjoittaja Evening Standard -lehden mukaan.

Lehden tietojen mukaan myös toinen, 100 000 puntaa eli 150 000 euroa kampanjaan lahjoittanut liikemies sanoi, ettei aio antaa McCanneille lisää rahaa nykytilanteen vallitessa.

McCannit ovat saaneet lahjoituksia muun muassa Harry Potter -kirjailija J.K. Rowlingilta, Virgin-yhtiön omistajalta Sir Richard Bransonilta ja Easyjet -lentoyhtiön omistajalta Sir Stelios Jaji-Ioannoulta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  6. 6

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  7. 7

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  8. 8

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Ohjaajalegendalta raju paljastus aikansa kohuelokuvasta – raiskauskohtaus tehtiin ilman nuoren naistähden suostumusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  6. Näytä lisää