Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Atomikaupunki vaarassa - tuli saartaa jo!

Metsäpalot ovat edenneet Saroviin, joka on Venäjän ydinpommin syntysija ja yhä edelleen ulkomaalaisilta suljettu kapunki.

Sarov on nykyisinkin Venäjän ydintutkimuksen keskus, jossa sijaitsee useita huippusalaisia laitoksia. Siellä on myös useita koealueita, joiden mahdollisesta säteilytasosta ja siellä tehdyistä kokeista ei ole tarkempaa tietoa.

Maanantaina metsäpalot etenivät Sarovin kapungin alueelle asti. Kaupunginjohtaja Valeri Dimitrov tunnusti venäläisille tiedotusvälineille, että tilanne on vaikea.

- Tilanne on todellakin pahentunut ja tuli on edennyt kaupunkiin. Tällä hetkellä tulen eteneminen on kuitenkin estetty, Dimitrov sanoi.

Uhkan vakavuudesta kertoo myös se, että paikalle on lentänyt Venäjän johtava atomiviranomainen Sergei Kirijenko. Hänen mukaansa tilanne on "vaikea, mutta kontrolloitavissa".

- Ydinkeskuksen objektit eivät ole vaarassa. Myöskään ei ole mitään ympäristövaaraa tai terveysvaaraa, Rosatomia johtava Kirijenko vakuutti.

Kaikki venäläiset eivät kuitenkaan usko Kirjienkon vakuutteluihin. Jotkut blogikirjoittajat pohtivat jo, joudutaanko koko kaupunki evakuoimaan. Komolskaja Pravdan mukaan tulipalo eteni jo muun muassa koealueelle, jonka numero on 22.

Paloja sammutetaan helikoptereista ja lentokoneista, mutta olemattoman näkyvyyden vuoksi lentäjät joutuvat työskentelemään joko koordinaattien tai lämpökameroiden avulla.

Sarovin palojen sammuttamiseen on mobilisoitu noin kolme tuhatta henkilöä. Lisäksi auttamassa ovat vapaaehtoiset kaupunkilaiset.

Rossija 24 -uutiskanavan mukaan Saroviin on lähetetty Venäjän parasta sammutuskalustoa, kuten esimerkiksi erityinen sammutusjuna sekä lentokoneita.

Sarov tunnettiin neuvostoaikana nimellä Arzamas-16 ja Gorki-130. Siellä valmistettiin Neuvostoliiton ensimmäiset ydinpommit.

Kaupunki sijaitsee Nizhni Novgorodin alueella Mordvan tasavallan rajalla ja se rajoittuu suureen kansallispuistoalueeseen.

  • Venäjä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

  7. 7

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

  10. 10

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. Näytä lisää