Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putin ja Medvedev toritaiteilijan malleina - katso kamalat kuvat

Venäläisen hoitoklinikan seinillä riippuu kuusi taulua, jotka ovat kuin suora jatke neuvostoaikojen isä aurinkoinen -tyylille.

Tauluissa on kuvattu presidentti Dmitri Medvedev ja pääministeri Vladimir Putin pelaamassa shakkia ja ottamassa aurinkoa mitä erilaisimmissa yhteyksissä.

Ensimmäisenä tauluista kertoi blogissaan entinen Jukos-yhtiön osaomistaja Leonid Nevzlin, joka asuu nykyisin maanpaossa Israelissa. Hänen mukaansa ne riippuivat tuolloin moskovalaisen klinikan seinällä.

Sittemmin tauluista ovat kertoneet useat venäläiset tiedotusvälineet. Pietarilaisen NTV-kanavan mukaan taulut koristaisivat tällä hetkellä erästä pietarilaista klinikkaa.

- Klinikan johto ilmeisesti ajattelee, että tauluilla on jonkinlainen tervehdyttävä vaikutus, kirjoitti uutistoimisto Novyi Region.

Yhdessä taulussa Putin ja Medvedev pelaavat shakkia meren rannalla. Molempien lihaksikkaat käsivarret tulevat hyvin esille, ja taustalla lipuu sotalaiva.

Toisessa taulussa Putin ja Medvedev pelaavat shakkia järven rannalla. Molemmilla on edessään oluttuoppi, ja hyväntuulisen näköinen Putin on hörpsäissyt omastaan hieman nopeammin. Tukenaan kummallakin on omat lemmikkikoriansa: Putinilla musta Koni ja Medvedevillä kullanruskea Aldo.

Taulujen tekijää ei ole kerrottu julkisuudessa, mutta ainakin joissakin näkyy olevan alalaidassa signeeraus.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  5. 5

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  6. 6

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  7. 7

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  8. 8

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  9. 9

    Viime vuonna Linnan juhlat väliin jättänyt Li Andersson: ”Tietenkin asuni on statement”

  10. 10

    Kommentti: Vastamielenosoituksessa oli silmiinpistävä piirre alusta lähtien

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  10. 10

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  5. 5

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  6. Näytä lisää