Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Turvatoimia kiristetty myös junissa ja Pietarin metrossa

Moskovan terrori-iskujen vuoksi turvatoimia on kiristetty myös Pietarin metrossa ja Moskovaan kulkevissa pikajunissa.

Pietarista Moskovaan kello 12 Suomen aikaa lähteneeseen supernopeaan Sapsan-junaan matkustajat päästettiin mellakka-aidoilla rajatun käytävän kautta. Laiturilla oli useita miliisejä, jotka tarkkailivat matkustajia.

Hieman ennen lähtöä junan läpi kulki miliisi pommikoiran kanssa, ja koira tutki junan myös sen ulkopuolelta. Lisäksi junassa kuulutettin kohonneesta terroririskistä ja kehotettiin matkustajia varovaisuuteen.

Sapsan-juna on upouusi saksalaisvalmisteinen pikajuna, joka taittaa Pietarin ja Moskovan välisen matkan parhaimmillaan alle neljässä tunnissa.

Venäjän rautateiden uusi ylpeys on vieläkin nopeampi kuin Nevski Ekspress, jota vastaan on tehty jo kaksi terrori-iskua. Sapsan on toistaiseksi säästynyt terrori-iskuilta, mutta sitä kohtaan on tehty useita ilkivaltaisia hyökäyksiä muun muassa heittelemällä kiviä.

Moskovan iskujen vuoksi Pietarin metroasemille levitettiin maanantaina julisteita, joissa ihmisiä kehotetaan tarkkailemaan epäilyttäviä henkilöitä ja mahdollisia hylättyjä laukkuja.

Myös useat muut Pietarin keskustan kohteet ovat erikoistarkkailussa kuvernööri Valentina Matvijenkon käskystä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  4. 4

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  5. 5

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  8. 8

    Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  4. 4

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  5. 5

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  6. Näytä lisää