Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

105-vuotiaan pitkän iän salaisuus: Neitsyys!

Älä tupakoi, harrasta liikuntaa ja juo kohtuullisesti. Siinä tyypillisiä ohjeita pitkän iän saavuttamiseksi. Mutta brittiläisellä Clara Meadmorella on hieman erilainen näkemys asiaan.

105-vuotias nainen uskoo, että hänen terveen vanhuutensa salaisuus on koko elämän kestänyt selibaatti. Hän on sanonut ei monille avioliiton ehdottelijoille eikä häpeä neitsyyttään.

- Ihmiset ovat kysyneet, olenko homoseksuaali ja vastaus on ei . En vain ole koskaan ollut kiinnostunut tai halunnut seksiä, Meadmore kuittaa Daily Mailissa.

- Luulen, että kyse on vain turhasta hässäkästä ja olen aina ollut liian kiireinen muiden asioiden takia. Minulla ei ole koskaan ollut poikaystävää - en ole koskaan vaivannut päätäni suhteilla.

Meadmore syntyi vuonna 1903 Glasgow'ssa ja muutti pienenä vanhempineen Egyptiin. Sittemmin hän asui myös Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa. Parikymppisenä hän palasi yksin Britanniaan ja työskenteli mm. sihteerinä ja taloudenhoitajana armeijan palveluksessa.

Daily Mailin julkaiseman nuoruudenkuvan perusteella neiti Meadmore oli erittäin sievä nuori nainen, jolla varmasti olisi riittänyt ottajia.

- Nuoruudessani harrastettiin seksiä vain avioliitossa - enkä minä koskaan mennyt naimisiin, hän selittää.

- Minulla on ollut platonisia ystävyyssuhteita miehiin, mutta koskaan minusta ei tuntunut, että pitäisi mennä pitemmälle

Myös ystävät uskovat Clara Meadmoren pitkän iän perusteluihin.

- Ehkä miehettömyys ja se, ettei hän ole ollut riippuvainen kenestäkään on pitänyt hänet nuorena kaikki nämä vuodet. Hänellä on harrastuksensa ja ystävänsä ja siinä kaikki, mitä hän kaipaa, 72-vuotias ystävä Josie Harvey pohtii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  10. 10

    Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. Näytä lisää