Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Australian rannikolta löytyi "aavelaiva"

Meripelastajat ovat löytäneet Australian rannikon läheltä mysteerisen "aavelaivan". Alus löydettiin koneet käynnissä, ruoka syöntivalmiina hytin pöydällä, mutta koko miehistö kateissa.

12-metrinen katamaraani löydettiin hylättynä noin 80 merimailia Townsvillestä koilliseen. Alus oli lähtenyt matkaan Queenslandista sunnuntaina mukanaan kolme purjehtijaa.

- Kaikki oli periaatteessa normaalisti, mutta miehistöstä ei vain ollut merkkiäkään, kertoi Jon Hall Queenslandin pelastuslaitokselta paikalliselle radiolle perjantaina.

Purjeet pahasti
riekaleina

Katamaraanin purjeet olivat ylhäällä, mutta pahasti riekaleina. Hallin mukaan aluksen koneet kävivät, pöydällä oli ruoka valmiina, kannettava tietokone käynnissä sekä radio ja gps-paikanninlaitteet toiminnassa.

Alukselta löytyi myös kolme pelastusliiviä hätäannoksineen. Sen sijaan pelastuslautat olivat poissa.

Tapaus muistuttaa yli 100 vuoden takaisesta Mary Celeste -aavaleivasta. Matkustajalaiva löydettiin Portugalin rannikon läheltä vuonna 1872 täysin hylättynä. Sen matkustajia tai miehistöä ei koskaan löydetty.

Merenkäynti saattanut
yllättää purjehtijat

KAZ II -niminen katamaraani havaittiin Isojen valliriuttojen lähellä keskiviikkona. Pelastusmiehistö saavutti aluksen perjantaina, mutta ei löytänyt sen 56-, 63-, ja 69-vuotiaita miespurjehtijoita.

Poliisin mukaan miehet ovat australialaisia. Kaksi heistä on sukua keskenään ja kolmas tuttava.

Poliisin mukaan merenkäynti oli sunnuntaina ja maanantaina kovaa.

- Siellä oli kohtalaista tuulta, mutta tuuli voimistui myöhemmin, joten mitä vain on voinut tapahtua, kertoo poliisipäällikkö Roy Wall.

Seuraavaksi aiotaan tutkia gps-paikantimen tiedot, löytyisikö niistä vastaus miehistön salaperäiseen katoamiseen.

- Tietojen avulla voimme seurata taaksepäin, missä alus on oikeasti liikkunut viime päivinä. Toivottavasti niistä löytyy paikka, josta voimme yrittää etsiä miehistöä, sanoo Hall.

- Tämä on todella outoa. Viemme veneen Townsvilleen ja aloitamme tutkimukset arvoituksen ratkaisemiseksi, kertoo Queenslandin poliisin tiedottaja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  4. 4

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  5. 5

    Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

  6. 6

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  4. 4

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  5. 5

    Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

  6. Näytä lisää