Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ekoautot tulevat!

Vihreä ajattelu ei ole enää haihattelua automaailmassa. Euroopan unioni on USA:n ja Japanin tavoin päättänyt pistää autonvalmistajat tiukoille. Pakon sanelemana lähes jokainen autonvalmistaja on joutunut vihreämmälle tielle.

Eilen lehdistölle ja viikonloppuna yleisölle avautuva Frankfurtin kansainvälinen autonäyttely osoittaa, että vähäpäästöiset autot ovat nyt lähempänä meitä kuin koskaan. Paljon on vielä tekemättä, mutta parin seuraavan vuoden aikana myyntiin tulevat uudet autot näyttävät jo selvästi, mihin suuntaan ollaan menossa. Vihreän teeman lisäksi myös sana blue (sininen) yhdistetään uusiin autoihin entistä voimakkaammin.

Esimerkiksi saksalainen Volkswagen on Bluemotion-mallistollaan laittanut tavallisen dieselmoottorin päästö- ja kulutusarvot uusiksi. Uudet lukemat on saatu aikaan hyvin yksinkertaisilla konsteilla: parannellaan vähän ilmanvastusta, tehdään vaihteiston välitykset moottorille optimaalisiksi ja alle heitetään pienen vierintävastuksen renkaat. Sama, pienten ympäristön puolesta puhuvien tekojen linja jatkuu konsernin muissa osissa. Samalla kun Skoda esitteli uuden Fabia-farmarin, siitä esiteltiin Green Line -mallisto. Green Linen ympäristöystävällisyys tulee samoilla opeilla kuin emokonsernin tuotteiden vihreys.

Fordin Econetic-mallisto edustaa myös perinteistä voimansiirtotekniikkaa. Ensi vuoden alussa myyntiin tuleva Focus Econetic saavuttaa 115 gramman hiilidioksidipäästön. Eli hyviin tuloksiin päästään myös ilman mitään erikoista ja mullistavaa tekniikkaa. Auton erinomainen päästöarvo on saavutettu uudella 1,6-litraisella dieselmoottorilla sekä hiukkassuodattimella. Luonnollisesti auton aerodynamiikkaan sekä rengastusta mietittiin uudelleen pienempiä päästöjä tavoiteltaessa. Mercedes-Benz puolestaan tuo markkinoille huippupuhtaiden dieseleiden Bluetec-malliston. Samalla kun moottoreista puristetaan irti huipputehoja, ne ovat myös entistä puhtaampia. Malliston kuusi autoa täyttävät jo nyt Euro 6 -päästömääräykset, vaikka elämme vielä Euro 4 -aikaa.

Esimerkiksi vuonna 2009 myyntiin tuleva Mersun C 250 -malli kuluttaa sadalla kilometrillä vain 4,9 litraa dieseliä, mutta kiidättää auton yli 200 hevosvoiman siivin nollasta sataan alle kahdeksassa sekunnissa. Ranskalainen Peugeot pistää vieläkin paremmaksi. Pitkään kehitelty dieselhybridi eli diesel- ja sähkömoottorin yhdistelmä antaa uudelle 308-mallille vain 3,4 litran kulutuslukeman. Hiilidioksidia auto päästää pakoputkestaan vain 90 grammaa kilometrillä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  4. 4

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  5. 5

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  8. 8

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  9. 9

    Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

  10. 10

    Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  4. 4

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  5. 5

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  6. Näytä lisää