Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Saksalaispojan loma Turkissa päättyi vankilaan

Viattomalta vaikuttaneesta lomaromanssista tuli saksalaiselle Marco Weissille painajainen. Uelzenista kotoisin oleva 17-vuotias on virunut jo yli kymmenen viikkoa turkkilaisessa sellissä.

Tapahtumat saivat alkunsa pääsiäisenä, jolloin Weiss lomaili turistien suosimassa Antalyassa Turkissa.

Nuorukainen tutustui lomakohteessa 13-vuotiaaseen brittityttöön, joka pojan mukaan kuitenkin ilmoitti olevansa 15-vuotias. 11. huhtikuuta nuoret viettivät iltaa hotellihuoneessa, jossa he muun muassa suutelivat. Weissin mukaan he eivät harrastaneet seksiä.

Paikalla oli myös Manchesterista kotoisin olevan tytön 14-vuotias isosisko, joka istui parvekkeella toisen lomatuttavuuden kanssa. Saksalaislehti Spiegelin mukaan mikään ei viittaa siihen, että Weiss olisi pakottanut 13-vuotiasta mihinkään.

Tytön äiti teki kuitenkin asiasta rikosilmoituksen paikalliselle poliisille, joka pidätti saksalaispojan epäiltynä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Siitä lähtien Weiss on ollut vangittuna sellissä, jonka hän jakaa 30 muun ulkomaalaisen pidätetyn kanssa. Sellissä on vain yksi vessa sekä suihku.

- Marco on vielä lapsi. Hän on kymmenen viikon vankeuden jälkeen ruumiillisesti ja henkisesti hyvin huonossa kunnossa, Weissin perheen asianajaja Jürgen Schmidt sanoi lehdistötilaisuudessa.

Weissin vanhemmat toivovat, että heidän poikansa pääsisi teostaan huolimatta pian vapaaksi. Näillä näkymin Marco Weiss pysyy kuitenkin vangittuna 6. heinäkuuta alkavaan oikeudenkäyntiin asti.

- Heille on sietämätöntä, että he joutuvat jättämään poikansa yksin Turkkiin ja voivat puhua hänen kanssaan ainoastaan kerran viikossa, noin kymmenen minuuttia kerrallaan ja lasiseinän erottamina, Schmidt kuvaili.

Myös saksalaiset viranomaiset ovat vaatineet Weissin vapauttamista - turhaan. Ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier aikoo ottaa vapauttamisen puheeksi Turkin ulkoministerin Abdullah Gülin kanssa Brysselissä tänään.

- Tämä on valitettava kohtalo, joka ei jätä meitä kylmäksi. Tuemme perhettä kaikin voimin. Lähetystö on asiassa aktiivinen, Steinmeier kommentoi.

Turkki ei vielä ole vastannut virallisesti Berliinin vaatimukseen vapauttaa Weiss. Turkkilaislehti Hürriyet sen sijaan kutsui vaatimusta "Turkin oikeusjärjestelmän halventamiseksi".

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  5. 5

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Video: Patrik Laineen mieletön tahti jatkuu – maali ja upea syöttö voittomaaliin!

  8. 8

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  9. 9

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  10. 10

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  5. 5

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  6. Näytä lisää