Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Munatalo myynnissä

Miltä tuntuisi asua Fabergén munan sisällä? Nyt siihen olisi mahdollisuus, sillä Moskovan eriskummallisin asuintalo on myynnissä.

Vuonna 2002 rakennetusta talosta pyydetään 10 miljoonaa dollaria eli noin 6,8 miljoonaa euroa. Talo sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Moskovan historiallisessa keskustassa, Mashkova ulitsalla.

Punaisessa munassa on tilaa 340 neliömetriä, huoneita on viisi ja kerroksia neljä. Ikkunoita on joka suuntaan ja talon alakerrassa on myös oma parkkihalli.

Talon myynnistä vastaavan Delight Realityn Valentina Solohina ei suostunut paljastamaan munan nykyistä omistajaa International Herald Tribune -lehdelle eikä myöskään sitä, miksi omistaja haluaa nyt myydä kotinsa.

Talossa ei ole kuitenkaan asuttu vielä lainkaan, joten jostain syystä se ei ole ilmeisesti sopinut omistajan elämäntilanteeseen.

- Tämä ei ole mikään perheen asuintalo, vaan pikemminkin leikkitalo. Paikka, jonne on mukava tulla ja viettää aikaa tai paikka, jossa voi kestitä liikekumppaneita, Solohina sanoi.

Solohinan mukaan talo on maamerkki, joka sopii erikoisuuden tavoittelijoille.

- Talo on epätavallinen. Se kerää huomiota, mikä olikin arkkitehtien ja suunnittelijoiden tarkoitus. Kun puhutaan munatalosta, kaikki tietävät, mistä on kyse.

Talon ovat suunnitelleet kuuluisat arkkitehdit Sergei Tkatshenko ja Oleg Dubrovski.

Arkkitehtejä inspiroi suunnittelutyössä Mihail Bulgakovin novelli Kohtalokkaat munat (Rokovye jaitza). Esikuvana ovat myös kuuluisan kultasepän Peter Carl Fabergén munat, joita hän suunnitteli aikoinaan Venäjän tsaarilliselle perheelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  9. 9

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  10. 10

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. Näytä lisää