Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tohtori kuolema kylvi kauhua Australiassa

Sairaanhoitaja Toni Hoffman puhkesi eilen useita kertoja kyyneliin, kun hän kertoi työskentelystään Australian tohtori Kuolemaksi ristityn Jayant Patelin kanssa.

Patelin epäillään aiheuttaneen ainakin 67 potilaan kuoleman ammattitaidottomuudellaan ja sairaalloisella halullaan suorittaa mahdottomia leikkauksia. Tarkempia tutkimuksia tarvitaan lisäksi vielä 96:n muun potilaan kuolemasta, jotka saattavat olla Patelin syytä.

Patel kävi esimerkiksi säännöllisesti Bundabergin sairaalan teho-osastolla metsästämässä potilaita, joita hän voisi leikellä. Hoitajat näkivät hänen ammattitaidottomuutensa, mutta he eivät uskaltaneet tehdä mitään miehen pysäyttämiseksi.

- Niinpä ryhdyimme piilottelemaan potilaita häneltä, Hoffman kertoi.

- Näimme, kuinka potilaita kuoli hänen käsiinsä joka päivä.

Intiassa oppinsa saanut Patel, 56, ehti työskennellä queenslandilaisessa sairaalassa kaksi vuotta ennen kuin hän katosi yllättäen huhtikuussa jälkiä jättämättä. Nyt Australiassa tutkitaan, miten valelääkärin annettiin harjoittaa niin kauan ammattiaan.

Yhdeltä potilaistaan Patel poisti syöpäkasvaimen vatsasta kohtalokkain seurauksin. Pian leikkauksen jälkeen potilas menehtyi, kun hänen suolensa pursusivat ulos.

Toiselta potilaaltaan Patel ryhtyi poistamaan nestettä rintaontelosta, mutta hän joutui pistämään 50 kertaa neulalla ennen kuin sai sen tehtyä oikein. Ruumiinavauksessa paljastui, että neulanpistot olivat vahingoittaneet sydäntä useista kohdista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

  6. 6

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  7. 7

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

  6. Näytä lisää