Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Seksiskandaali ravistelee jälleen EU-komissaaria

Seksiskandaali ryöpsähti jälleen EU-komissaari Gunter Verheugenin naamalle. Pahimmillaan soppa voi aiheuttaa Saksassa hallituskriisin.

Saksalaisen EU-komission kakkosmiehen on epäilty suosineen salarakastaan komission virkanimityksissä. Komissaari on kiistänyt suhteen ja väittänyt pysyneensä uskollisena vaimolleen. Nyt Times Online kertoo kuitenkin uusista väitteistä, joiden mukaan suhde oli totta. Huomenna ilmestyvä saksalaislehti Bunte on haastatellut Verheugenit vuosikymmenet tuntenutta saksalaispoliitikkoa Katrin Fuchsia.

Fuchsin mukaan Gunter Verheugen tunnusti salasuhteen hänelle viime vuoden tammikuussa.

- Hän lisäsi, että suhde Erlerin kanssa oli alkanut keväällä 2005. Hän oli pahoillaan siitä ja sanoi, ettei tiennyt, mikä häneen oli mennyt, Fuchs väittää huomisessa Buntessa Times Onlinen mukaan.

Niin ikään Fuchs kertoo sivusuhteen valjenneen rouva Verheugenille kaksi vuotta sitten, kun hän olisi halunnut yllättää miehensä tämän syntymäpäivänä. Fuchsin kertoman mukaan vaimo ajoi Brysseliin, muttei tavoittanutkaan miestään koko yönä. Vaimo kertoi viime viikolla eronneensa virallisesti miehestään.

Verheugen, 63, ja hänen alaisensa Petra Erler, 48, ikuistettiin kuljeskelemassa käsi kädessä Liettuan-lomalla viime vuoden heinäkuussa. Heistä otettiin rannalla myös alastonkuvia. Kuvat käsi kädessä kävelleestä parista julkaistiin viime syksynä saksalaisessa Focus-lehdessä, mikä aiheutti välittömän kohun.

Komissaarin seksiseikkailut saattavat uhata Saksan koalitiohallitusta Times Onlinen mukaan siksi, että kristillisdemokraatteihin lukeutuva liittokansleri Angela Merkel on tukenut sosiaalidemokraatti Verheugenia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

  3. 3

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  7. 7

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  8. 8

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  9. 9

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  10. 10

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

  3. 3

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. Näytä lisää