Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ruotsin ulkoministeri luopui kohuosakkeistaan

Maanantaina Suomeen tuleva Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt joutui eilen kotimaassaan koville.

Bildtin oli pakko myydä venäläiseen kaasujättiin Gazpromiin kytköksissä olleet Vostok Nafta -yhtiön osakkeensa. Muuten ulkoministeri olisi menettänyt uskottavuutensa, kommentoivat ruotsalaiset politiikan asiantuntijat.

- Hänen pitäisi luovuttaa osakkeet Venäjällä ihmisoikeuksia puolustavalle säätiölle, joka kantaa Anna Politkovskajan nimeä, Venäjän asiantuntija Kristian Gerner vaati ennen osakekauppoja Expressenissä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on käyttänyt Gazpromia toistuvasti poliittisena aseena muita maita kohtaan. Parhaillaan Gazprom suunnittelee 1200 kilometrin mittaisen kaasuputken vetämistä Itämeren pohjaa pitkin Viipurista Saksan Greifswaldiin.

Ruotsalaisasiantuntijoiden mukaan Bildtin olisi ollut osakkeenomistajana vaikea neuvotella uskottavasti esimerkiksi putken ympäristöhaitoista.

- Hänen oli pakko myydä osakkeensa. Hänen lojaliteettiensa suuntaa olisi muuten epäilty toistuvasti, Aftonbladet -lehden kolumnisti Lena Melin sanoi.

Gazprom on myös tv-kanava NTV:n ja päivälehti Izvestijan pääomistaja. Ruotsalaisia ihmetyttikin eilen se, miten Bildt on voinut satsata rahaa yhtiöön, jonka mediasiipeä syytetään toistuvasti Putinin äänitorveksi.

Ulkoministeri myi Vostok Naftan osakkeita eilen reilun 100 000 euron arvosta. Hyppysiä polttelee silti vielä iso erä optioita, jotka hän sai istuessaan yhtiön hallituksessa.

Bildt vannoi hankkiutuvansa optioista eroon joulukuussa, jolloin se on ensi kerran mahdollista. Nykykurssilla laskettuna hän saisi yli 500 000 euron myyntivoiton.

Bildt on Ruotsin rikkain ministeri, sillä hän omistaa arvopapereita reilulla kahdella miljoonalla eurolla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  3. 3

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  7. 7

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Sää kylmenee koko maassa - Lappiin jopa -20 astetta

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  3. 3

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. Näytä lisää