Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Avaruusromu lisääntyy - jopa sentin pituinen kappale vaarallinen

Avaruusromun määrä kasvaa vuosi vuodelta.

Jos esimerkiksi satelliitit iskeytyvät toisiinsa, romunkappaleet lisääntyvät välähdyksessä moninkertaisesti.

Asiantuntijat pelkäävät, että törmäykset yleistyvät lähivuosikymmeninä, ellei romua saada vähennettyä. Satelliittikolarit ovat vielä nykyään äärimmäisen harvinaisia.

- Pitäisi toimia ennen kuin tämä karkaa käsistä, patistaa tutkija Hugh Lewis Southamptonin yliopistosta.

Lewisin johdolla tehdyn selvityksen mukaan vuonna 2059 uhkaavia tilanteita on jo kymmeniätuhansia viikossa. Kymmenen vuoden päästä törmäysriski on 50 prosenttia korkeampi kuin nyt ja viidenkymmenen vuoden kuluttua 250 prosenttia.

Lewis varoittaa, että törmäysten estäminen tulee hyvin kalliiksi. Satelliittien liikkeiden korjaaminen on myös vaikeaa ja hidasta.

Viime helmikuussa iso viestintäsatelliitti ja venäläinen sotilassatelliitti osuivat toisiinsa Siperian yllä. Tekokuista jäi jäljelle satoja romunpalasia.

Toinen melkein yhtä tuhoisa tapaus on vuodelta 2007. Kiina ampui ohjuksen epäkunnossa olleeseen satelliittiin, joka hajosi sirpaleiksi.

- Näistä kahdesta iskusta syntyi valtavasti romua - niistä on peräisin noin 40 prosenttia Maan kiertoradalla olevista romunkappaleista, Lewis sanoo.

Astronauttien työkaluja
ja maalinhitusia

Rikkoutuneiden satelliittien lisäksi avaruudessa leijuu astronauteilta kadonneita työkaluja, avaruusalusten roskia ja jätteitä sekä kantorakettien jäänteitä.

Jopa maalinhituset voivat olla vaarallisia, jos törmäysnopeus on 15-20 kilometriä sekunnissa.

- Kyse on nopeudesta. Marmorikuulan kokoinen kappale voisi tuhota avaruusaluksen, Lewis sanoo.

Viime maaliskuussa sentin pituinen romu aiheutti hälytyksen kansainvälisellä avaruusasemalla. Miehistö evakuoitiin asemalle telakoituun Sojuz-alukseen varmuuden vuoksi, kunnes vaara oli ohi parinkymmenen minuutin kuluttua.

Avaruusaseman rataa on mahdollista myös muuttaa, jos vaara havaitaan ajoissa. Väistöliikkeitä tehdään noin kerran vuodessa, kertoo Tähdet ja avaruus -lehti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  6. 6

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  7. 7

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  8. 8

    Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

  9. 9

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  6. Näytä lisää