Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäläislehti: Puutullit jäädytetään vuoteen 2011

Venäjä on jo käytännössä päättänyt, ettei puutulleja koroteta tammikuun alussa 2010, kuten tämänhetkisen sopimuksen perusteella pitäisi käydä. Näin uutisoi talouslehti Vedomosti tiistaina.

- Näyttää siltä, että korotuksista luovutaan vielä yhden vuoden ajan eli vuoden 2011 alkuun asti, kirjoitti Vedomosti omiin lähteisiinsä vedoten.

Lehden mukaan asiasta on keskusteltu Venäjän ensimmäisen varapääministerin Viktor Zubkovin esikunnassa.

- Käytännössä ratkaisu on jo tehty, mutta lopullisesti se tullaan muotoilemaan lokakuussa, kertoi keskusteluissa läsnä ollut virkamies nimettömänä.

Lehden mukaan Venäjän hallitus on ymmärtänyt, että puutullien korottaminen iskisi nyt liian pahasti sen omaan metsätalouteen. Asia tullee uudelleen harkittavaksi kuitenkin heti, kun taloustilanne muuttuu suotuisammaksi.

- Tilannehan voi aina muuttua. Vielä syyskuussa 2008 meistä tuntui, että päätös nostaa puutulleja vuoden 2009 alusta on lopullinen eikä siitä keskustella, virkamies muistutti.

Venäjän pääministeri Vladimir Putin lupasi kollegalleen Matti Vanhaselle marraskuussa 2008, että Venäjä jäädyttää aikeensa puutullien korotuksesta reilulla vuodella. Takarajaksi asetettiin tuolloin 1. tammikuuta 2010.

Puutullit ovat tällä hetkellä 15 euroa kuutiometriltä, mutta ennen talouskriisiin havahtumistaan Venäjä kaavaili nostavansa tullit 50 euroon vuoden 2009 alusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  4. 4

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  4. 4

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. Näytä lisää