Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lavastiko Fossett oman kuolemansa?

Seikkailija Steve Fossettin katoaminen tuntuu niin uskomattomalta, että Yhdysvalloissa pohditaan nyt jopa mahdollisuutta, että lentäjä olisikin lavastanut kuolemansa.

Näin epäilevät esimerkiksi miljonääriä etsinyt kansalliskaartilainen sekä vakuutusyhtiön riskinkartoittaja.

- Olen etsinyt ja pelastanut ihmisiä 14 vuoden ajan. Fossettin olisi pitänyt löytyä, everstiluutnantti Cynthia Ryan sanoi brittiläiselle Telegraphille.

- Kyse ei ole siitä, että emme olisi pitäneet silmiämme auki. Löysimme kuusi muuta kadonnutta konetta häntä etsiessämme. Ja me olemme sentään aika hyviä siinä, mitä teemme, hän huomautti.

Fossett katosi syyskuussa 2007 Nevadan tiettömiin erämaihin.

Everstiluutnantti Ryan epäilee, että Fossett saattoi lavastaa kuolemansa henkilökohtaisten ongelmien tai rahasotkujen takia. Lavastusteoriaa tukee hänen mukaansa muun muassa se, että vain yksi ihminen väittää nähneensä Fossettin todella nousseen ilmaan.

Hotellimiljardööri Barron Hiltonin Flying-M-tilalla katoamispäivänä työskennellyt pilotti on kertonut lisäksi, että Fossett pyysi häntä valmistelemaan koneen ennen lentoa. Sellainen ei kuulunut seikkailijan tapoihin, sillä normaalisti hän itse tarkasti aina oman koneensa.

Riskinkartoitusta vakuutusyhtiö Lloyd'sille tehnyt Robert Davis puolestaan ihmettelee, miksi Fossett valitsi matkalleen yksimoottorisen Bellanca Citabria Super Decathlon -koneen. Lentokone tunnetaan siitä, että se on helppo purkaa osiin.

- Olen puhunut toimittajille, etsijöille ja ties kenelle saadakseni selvyyttä tähän asiaan. Totuus on, että mitään todisteita Fossettin kuolemasta ei ole, Davis sanoi.

- En ole kiinnostunut salaliittoteorioista vaan totuudesta. Fossettin katoamisesta ei koskaan ole aloitettu kunnollista rikostutkimusta Nevadan osavaltiossa, hän huomautti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  6. 6

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  10. 10

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  6. Näytä lisää